Afrikassa olemisen ilosta mietin demokratiaa, kansanvaltaa ja puoluejärjestelmää.

Ja tulin siihen tulokseen, että demokratia vaatii toimiakseen yleispuolueita. Ihonväripuolue, kielipuolue, uskontopuolue tai joku muu yhden asian kerho tuntuvat saavan aina saman verran ääniä riippumatta siitä, mitä ne oikein tekevät. Kun puolue voi tehdä aivan mitä hyvänsä ja silti pysyy vallassa tuon takana olevan etnisen äänestyspäätöksen perusteella, tuloksena on erään sortin diktatuuri. Se voi olla valistunut tai se voi olla hirvittävä.
Afrikassa tämä on vitsaus. Kun harva maa on etnisesti kovin yhtenäinen, puolueet syntyvät heimojen ja kansojen ympärille eikä yhteisen ohjelman, ja suurin kerho pysyy vallankahvassa iankaikkisesti. Tämä vaivaa jokseenkin koko Saharan eteläpuolista Afrikkaa Etelä-Afrikasta Keniaan.

Asian hahmottamiseksi on hyvä vilkaista kotimaan politiikkaa ja RKP-nimistä kielipuoluetta. Kaikki tuntemani ruotsia äidinkielenään puhuvat suomalaiset ovat koko lailla sivistynyttä ja mukavaa sakkia, jonka arvomaailma on sangen oikeistolainen. Otos ei toki ole kattava, mutta oletan tuloksen olevan yleistettävissä. RKP puolestaan on viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttunut sietämättömäksi vihersosialistikerhoksi, josta sikiää Astrid Thorsin kaltaisia Ajatuksien Ankkalammikoita.

Huolimatta siitä, mitä puolue tekee, se saa silti noin 5% äänistä kaikissa vaaleissa. Eli suunnilleen sen verran, mitä maassa on ruotsia äidinkielenään puhuvia. Kun puolue voi tehdä aivan mitä lystää ja kannatus on siitä huolimatta taattu, se ennemmin tai myöhemmin päätyy tekemään aivan mitä lystää.

Poliitikon ei tarvitse aina miellyttää kansaa, mutta demokratiaan sopii huonosti poliitikko, joka tietää uudelleenvalintansa toteutuvan aivan riippumatta siitä, mitä hän tekee vai tekeekö mitään. Niin Afrikassa kuin Suomessakin.