Rikos rehottaa


Osaako kukaan selittää minulle, mikä on Suomessa tapa saada julkinen valta toimimaan laillisesti? Tässä jutussa kyseessä on siis joku lääke, jonka korvaamista lääkekorvauksissa on rajoitettu ilmeisesti siksi, että lääke on kallis. Korkein hallinto-oikeus on päättänyt, että korvausasioista päättävän Hintalautakunnan perusteet korvausten rajoittamisessa eivät ole lainmukaisia.

Siitä huolimatta Hintalautakunta on päättänyt, että käytäntö jatkuu. Vähän samanlainen asia oli Mustikkamaan tanssilavan rakentamishanke. Kulosaari-voittoinen Helsingin rakennuslautakunta ei myöntänyt rakennuslupaa kaavan mukaiseen rakennukseen, ja KHO palautti kahdesti asian lautakuntaan, jonka piti käsitellä asia uudelleen ja siinä laillisesti menetellä. Kummankaan kerran jälkeen rakennuslupaa ei kuitenkaan irronnut.

Onko Suomessa mitään keinoa saada viranomaista korjaamaan tekemiään virheitä jos kerran KKO:n tai KHO:n päätökset eivät anna aihetta minkäännäköisiin toimenpiteisiin? Joissain toisenlaisissa valtioissa oikeudenpäätökset sitovat myös julkista valtaa, sillä jos julkinen valta ei tuomioista ole moksiskaan, tuomitaan vahinkoa kärsineille älyttömät määrät dollareita rangaistuskorvauksina. Jossain muualla yksikään julkisen vallan käyttäjä ei ottaisi sitä riskiä, että tuhannet lääkekorvaukset menettäneet nostaisivat ryhmäkanteen ja jokainen saisi muutaman miljoonan rangaistuskorvauksina.

Suomessa rangaistuskorvauksia ei ole ja kun virheellisiä päätöksiä tehtailevat tahot eivät saa itse minkäänlaisia rangaistuksia tai edes potkuja huolimatta toistuvista virheistä, yksittäisen ihmisen mahdollisuudet saada oikeutta valtiota vastaan ovat koko lailla rajallisia.

Lain yksi tehtävä on suojata heikompaa vahvemman mielivallalta. Jos oikeuskäytäntö on sellainen, että vahvempi voi tehdä oikeudesta huolimatta mitä huvittaa, lakia ei tarvita laisinkaan, koska vahvempi voi käyttää vahvemman valtaansa siitä huolimatta.
blog comments powered by Disqus