Miksi demokratia on hyvä?
22/11/11 11:55
Tai oikeastaan melko hyvä? Tai lähinnä paras mitä nyt vain on keksitty? Tätä pohdittiin aikaisemmin toisaalla ja oma näkemykseni asiaan tässä.
Usein tuntuu, että demokratian vastustajat ja valistuneen diktatuurin kannattajat eivät täysin ymmärrä, millainen järjestelmä demokratia on ja mikä on sen kova ydin. Koulussa opetettiin ainakin minulle, että demokratiassa valta on kansalla kun rahvas voi äänestää pomot paikoilleen tekemään viisaita asioita.
Kun katsoo demokratian tuotoksia tästä vinkkelistä, esimerkiksi Suomen tämän päivän täysin toimintakyvytöntä hallintoa, on helppoa liittyä epäilijöiden kuoroon. Suomen politiikassa keskeisintä on nykyään Päivän Persu: otetaan pakasta vedetyn hölmöimmän persun hölmöin lausunto, joka useimmiten liittyy jotenkin seksuaalisiin vähemmistöihin, ja keskustellaan tästä päivä kunnes seuraavana päivänä on tarjolla uusi möläys.
Sellaiset mundäänit asiat kuin työ, talous, toimeentulo, julkinen velka ja Suomen pärjääminen tulevaisuudessa eivät tunnu kovin korkeasti kiinnostavan ketään kun toissijaiset pehmoaiheet ovat vallanneet uutisoinnin etulinjan.
Kun asiaa katsoo näin päin ja ihastelee jotakin maailman hyvistä diktaattoreista tai ainakin runsaasti valtaa käyttävistä henkilöistä, on helppoa toivoa Suomeen esimerkiksi Singaporen pitkäaikaista Lee Kuan Yewiä, jotta maasa tapahtuisi kehitystä eikä meidän tarvitsisi katsoa Jutta Urpilaisen pärstää enää missään, ja Päivi Räsästä ei päästettäisi lähellekään tv-kameroita saati sitten lapsia.
Demokratia ei kuitenkaan ole oleelliselta osaltaan tätä. Usein siteeraamani Tony Benn lausui asiasta omana näkemyksenään 1979 “demokratiaa ei ole se, että voimme äänestää päättäjät paikalleen vaan se, että pääsemme heistä äänestämällä eroon”.
Tätä kautta tulkittuna demokratialle alkaa kasautua ansioita. Missään muussa järjestemässä vallankahvan vaihtaminen ei käy niin helposti, kevyesti, verettömästi ja ihmisiä häiritsemättä kuin demokratiassa. Arabimaiden vallankumoukset osoittavat meille, että muutkin vallankahvat voidaan vaihtaa, mutta väkeä alkaa kuolla ja talous on jonkun aikaa melko suuressa kaaoksessa. Egypti kärsii esimerkiksi edelleen turistien puutteesta kun vallankahvan vaihtajat ovat liikkeellä jo toiseen kertaan ja taas väkeä kuolee.
Mainitun Egyptin ja toisella puolella palloa sijaitsevan Thaimaan esimerkit kertovat meille puolestaan siitä, kuinka arvokasta on demokraattisen perinteen tuoma vakaus. Demokratiassa vallankahva voidaan vaihtaa kuten se vaihdettiin viimeksi viikonloppuna Espanjassa, mutta kukaan ei odota uuden vallankahvan muuttavan tai edes kykenevän muuttamaan kaikkea paremmaksi lyhyessä ajassa. Kun tehdään vallankumous, jossa miestä kaatuu kuin heinää, on vallankumouksen kannattajilla into saada tuloksia uhrauksestaan nopeasti. Ei kukaan pysty näitä odotuksia kattamaan, joten on aina vaarana, että tehdään uusi vallankumous ennen kuin edellisen vallankahva on kunnolla edes järjestäytynyt. Egyptissä ei annettu puolta vuotta hallinnolle ja Thaimassa milloin minkäkin väristä paitaa käyttävät pellet yrittävät syrjäyttää toisenväristä paitaa käyttävien junttaaman vallankahvan ennen kuin se on saanut käyntikortit painettua.
Franz Kafka lausui vallankumouksista “every revolution evaporates and leaves behind only the slime of a new bureaucracy”. Tässä on tietty totuuden siemen. Demokratia, jossa ihmiset on opetettu siihen, että muutokset ottavat aikansa, toimii mukavan vakaasti ja rauhallisesti kun kukaan ei odota ihmeitä.
Itsevaltiudella oli aikansa, mutta nuo ajat ovat takana päin. Kun katsomme maailman itsevaltiaita,
huonoimmat ja hulluimmat heistä ovat pääasiassa eläneet 1900- ja 2000-luvuilla. Sitä vanhemmat itsevaltiaat eivät pääosin ole olleet pöllömpää sakkia.
Uuden ajan itsevaltiaat ovat vallankumousen kautta valtaan nousseita sotilaita, pappeja tai hulluja. Näitä on Hitleristä ayatollien kautta Idi Aminiin tai Ne Winiin. Toisaalta 1700-luvun hallitsijat monissa maissa ovat olleet huomattavasti vahvempia vallankäyttäjiä kuin nämä sankarit uudella ajalla. Miksi vain nykyaika tuottaa hulluja ja 1700-luvun itsevaltiaille on pystytetty patsaita ympäri Eurooppaa? Nämä patsaat seisovat edelleen vaikka valta on vaihtunut monesti, modernien diktaattorien patsaat on myyty eestiläisille liikemiehille sulatettavaksi ajat sitten.
Ydin lienee siinä, että vanhan ajan diktatuuri oli perintökuninkuutta eikä vallankumouskomennusvaltaa. Mieli tekisi väittää, että Euroopan vaarallisin ammatti ainakin 1900-luvun alkuun saakka on ollut kruununprinssi. Kun miettii, että tuon ajan kruununprinsseillä ei ollut paljon mitään muuta tekemistä juopottelun ja naisissa käymisen lisäksi kuin ratsastaa ja metsästää, on melko hämmentävää huomata, kuinka huonoja he näissä hommissa ovat olleet. Jos ratsastus olisi niin vaarallinen homma kuin se kruununprinsseille on ollut, Tuomarilan hevostalli voisi vaivatta aidata itsensä pikkutyttöjen hautakivillä.
Perintökuninkuus loi ympärilleen hovin ja hoviväki hoiti pois päiviltä ne kruununperilliset, jotka olisivat olleet vallankahvassa vahingollisia. Näin valtaan jalostui joko hyviä itsevaltiaita tai sitten niin heikkoja nukkehallitsijoita, että tosiasiassa hoviväen kollegio hallitsi heidän kauttaan poistaen yksinvaltaisen elementin kokonaan. Kuitenkin, kun lähestyttiin 1900-lukua, ajat olivat muuttuneet sen verran, että parvekkeilta syksyn lehtien lailla varisevat prinssit olisivat alkaneet herättää huomiota, mistä syystä järjestelmä meni rikki. Venäjällä se johti vallankumoukseen kun luokattoman huonot Nikolait pääsivät valtaan. Baijerissa Ludvig II pääsi valtaan myös ja ehti rakentaa kasan palatseja ennen kuin ongelma hoidettiin pois päiviltä Starnberger Seen rannalla vanhoin konstein.
1970-luvun Britannian vaarallisin ammatti oli listabändin basisti, mikä kertoo meille jotakin aikojen muuttumisesta.
Diktatuurien ongelma on aina vallanvaihdossa ja nykyisessä moralismin hengessä sitä ei enää voida toteuttaa menneen ajan hyväksi havaituilla konsteilla. Valistuneen diktatuurin rakastajat unohtavat aina vallanvaihtoaspektin, sillä valistunut diktatuuri on itsensä määrittelevä kehäpäätelmä. Diktatuuri on valistunutta diktatuuria jos diktaattori on hyvä hallitsija ja tekee hyviä päätöksiä, joten melko sisäänrakennetusti valistuneesta diktatuurista tulee hyvä hallintotapa. Jos diktaattori on
huono, hän ei ole valistunut, joten näennäisesti valistuneen diktatuurin ylivertaisuus säilyy koskemattomana. Mutta koska emme voi jalostaa diktaattorista automaattisesti hyvää, järjestelmä on rakenteeltaan auttamattoman laho.
Ei demokratiakaan ole täydellinen järjestelmä.
Siinä voidaan kyllä vaihtaa henkilöitä varsin vaivatta, mutta harvoin aatetta. Suomessa ja muissa pohjoismaissa on täysin mahdotonta äänestää pois vallasta hyvinvointivaltiota ja sosiaalidemokratiaa. Teoriassa se olisi mahdollista, mutta koska koko yhteiskunnan koneisto päiväkodista lehdistöön on valjastettu aatteen äänitorveksi, kilpailevat aatteet eivät yksinkertaisesti saa reilua ja tasapuolista kohtelua ja mahdollisuutta perustella omia näkemyksiään.
USA:ssa voidaan vaihtaa presidentti, mutta koska ilman muutamaa vaikutusvaltaista ja rahakasta lobbyä ei käytännössä voi tulla valituksi, kaikki presidentit tuntuvat olevan melko samasta puusta veistettyjä. Ne, jotka kuvittelivat Barack Obaman muuttavan ihonvärinsä takia USA:n kenties Ruotsiakin tympeämmäksi sosiaalidemokratiaksi, ovat joutuneet pettymään syvästi. Obama on saman koneiston ratas kuin kaikki edeltäjänsäkin ja miksi ei olisi? Emme kai kuvittele, että ihmisen ihonvärillä olisi jotain merkitystä asian kannalta?
Vioistan huolimatta demokratian tuoma jatkuvuus on tässä maailman ajassa parempi kuin se, että vallankahvaan voi päätyä melko lailla kuka sattuu ja myös käyttämään melko laajaa valtaa. Suomessakin vallankahvaan voi päätyä aivan kuka sattuu, kuten nykyinen hallituksemme osoittaa, mutta demokratia karsinoi erinomaisesti kaikki vallankahvan käyttäjät eikä päästä heitä mellastamaan laitumille ja häiritsemään ihmisten elämää.
Usein tuntuu, että demokratian vastustajat ja valistuneen diktatuurin kannattajat eivät täysin ymmärrä, millainen järjestelmä demokratia on ja mikä on sen kova ydin. Koulussa opetettiin ainakin minulle, että demokratiassa valta on kansalla kun rahvas voi äänestää pomot paikoilleen tekemään viisaita asioita.
Sellaiset mundäänit asiat kuin työ, talous, toimeentulo, julkinen velka ja Suomen pärjääminen tulevaisuudessa eivät tunnu kovin korkeasti kiinnostavan ketään kun toissijaiset pehmoaiheet ovat vallanneet uutisoinnin etulinjan.
Kun asiaa katsoo näin päin ja ihastelee jotakin maailman hyvistä diktaattoreista tai ainakin runsaasti valtaa käyttävistä henkilöistä, on helppoa toivoa Suomeen esimerkiksi Singaporen pitkäaikaista Lee Kuan Yewiä, jotta maasa tapahtuisi kehitystä eikä meidän tarvitsisi katsoa Jutta Urpilaisen pärstää enää missään, ja Päivi Räsästä ei päästettäisi lähellekään tv-kameroita saati sitten lapsia.
Demokratia ei kuitenkaan ole oleelliselta osaltaan tätä. Usein siteeraamani Tony Benn lausui asiasta omana näkemyksenään 1979 “demokratiaa ei ole se, että voimme äänestää päättäjät paikalleen vaan se, että pääsemme heistä äänestämällä eroon”.
Tätä kautta tulkittuna demokratialle alkaa kasautua ansioita. Missään muussa järjestemässä vallankahvan vaihtaminen ei käy niin helposti, kevyesti, verettömästi ja ihmisiä häiritsemättä kuin demokratiassa. Arabimaiden vallankumoukset osoittavat meille, että muutkin vallankahvat voidaan vaihtaa, mutta väkeä alkaa kuolla ja talous on jonkun aikaa melko suuressa kaaoksessa. Egypti kärsii esimerkiksi edelleen turistien puutteesta kun vallankahvan vaihtajat ovat liikkeellä jo toiseen kertaan ja taas väkeä kuolee.
Mainitun Egyptin ja toisella puolella palloa sijaitsevan Thaimaan esimerkit kertovat meille puolestaan siitä, kuinka arvokasta on demokraattisen perinteen tuoma vakaus. Demokratiassa vallankahva voidaan vaihtaa kuten se vaihdettiin viimeksi viikonloppuna Espanjassa, mutta kukaan ei odota uuden vallankahvan muuttavan tai edes kykenevän muuttamaan kaikkea paremmaksi lyhyessä ajassa. Kun tehdään vallankumous, jossa miestä kaatuu kuin heinää, on vallankumouksen kannattajilla into saada tuloksia uhrauksestaan nopeasti. Ei kukaan pysty näitä odotuksia kattamaan, joten on aina vaarana, että tehdään uusi vallankumous ennen kuin edellisen vallankahva on kunnolla edes järjestäytynyt. Egyptissä ei annettu puolta vuotta hallinnolle ja Thaimassa milloin minkäkin väristä paitaa käyttävät pellet yrittävät syrjäyttää toisenväristä paitaa käyttävien junttaaman vallankahvan ennen kuin se on saanut käyntikortit painettua.
Franz Kafka lausui vallankumouksista “every revolution evaporates and leaves behind only the slime of a new bureaucracy”. Tässä on tietty totuuden siemen. Demokratia, jossa ihmiset on opetettu siihen, että muutokset ottavat aikansa, toimii mukavan vakaasti ja rauhallisesti kun kukaan ei odota ihmeitä.
Itsevaltiudella oli aikansa, mutta nuo ajat ovat takana päin. Kun katsomme maailman itsevaltiaita,
Uuden ajan itsevaltiaat ovat vallankumousen kautta valtaan nousseita sotilaita, pappeja tai hulluja. Näitä on Hitleristä ayatollien kautta Idi Aminiin tai Ne Winiin. Toisaalta 1700-luvun hallitsijat monissa maissa ovat olleet huomattavasti vahvempia vallankäyttäjiä kuin nämä sankarit uudella ajalla. Miksi vain nykyaika tuottaa hulluja ja 1700-luvun itsevaltiaille on pystytetty patsaita ympäri Eurooppaa? Nämä patsaat seisovat edelleen vaikka valta on vaihtunut monesti, modernien diktaattorien patsaat on myyty eestiläisille liikemiehille sulatettavaksi ajat sitten.
Ydin lienee siinä, että vanhan ajan diktatuuri oli perintökuninkuutta eikä vallankumouskomennusvaltaa. Mieli tekisi väittää, että Euroopan vaarallisin ammatti ainakin 1900-luvun alkuun saakka on ollut kruununprinssi. Kun miettii, että tuon ajan kruununprinsseillä ei ollut paljon mitään muuta tekemistä juopottelun ja naisissa käymisen lisäksi kuin ratsastaa ja metsästää, on melko hämmentävää huomata, kuinka huonoja he näissä hommissa ovat olleet. Jos ratsastus olisi niin vaarallinen homma kuin se kruununprinsseille on ollut, Tuomarilan hevostalli voisi vaivatta aidata itsensä pikkutyttöjen hautakivillä.
Perintökuninkuus loi ympärilleen hovin ja hoviväki hoiti pois päiviltä ne kruununperilliset, jotka olisivat olleet vallankahvassa vahingollisia. Näin valtaan jalostui joko hyviä itsevaltiaita tai sitten niin heikkoja nukkehallitsijoita, että tosiasiassa hoviväen kollegio hallitsi heidän kauttaan poistaen yksinvaltaisen elementin kokonaan. Kuitenkin, kun lähestyttiin 1900-lukua, ajat olivat muuttuneet sen verran, että parvekkeilta syksyn lehtien lailla varisevat prinssit olisivat alkaneet herättää huomiota, mistä syystä järjestelmä meni rikki. Venäjällä se johti vallankumoukseen kun luokattoman huonot Nikolait pääsivät valtaan. Baijerissa Ludvig II pääsi valtaan myös ja ehti rakentaa kasan palatseja ennen kuin ongelma hoidettiin pois päiviltä Starnberger Seen rannalla vanhoin konstein.
1970-luvun Britannian vaarallisin ammatti oli listabändin basisti, mikä kertoo meille jotakin aikojen muuttumisesta.
Diktatuurien ongelma on aina vallanvaihdossa ja nykyisessä moralismin hengessä sitä ei enää voida toteuttaa menneen ajan hyväksi havaituilla konsteilla. Valistuneen diktatuurin rakastajat unohtavat aina vallanvaihtoaspektin, sillä valistunut diktatuuri on itsensä määrittelevä kehäpäätelmä. Diktatuuri on valistunutta diktatuuria jos diktaattori on hyvä hallitsija ja tekee hyviä päätöksiä, joten melko sisäänrakennetusti valistuneesta diktatuurista tulee hyvä hallintotapa. Jos diktaattori on
Ei demokratiakaan ole täydellinen järjestelmä.
Siinä voidaan kyllä vaihtaa henkilöitä varsin vaivatta, mutta harvoin aatetta. Suomessa ja muissa pohjoismaissa on täysin mahdotonta äänestää pois vallasta hyvinvointivaltiota ja sosiaalidemokratiaa. Teoriassa se olisi mahdollista, mutta koska koko yhteiskunnan koneisto päiväkodista lehdistöön on valjastettu aatteen äänitorveksi, kilpailevat aatteet eivät yksinkertaisesti saa reilua ja tasapuolista kohtelua ja mahdollisuutta perustella omia näkemyksiään.
USA:ssa voidaan vaihtaa presidentti, mutta koska ilman muutamaa vaikutusvaltaista ja rahakasta lobbyä ei käytännössä voi tulla valituksi, kaikki presidentit tuntuvat olevan melko samasta puusta veistettyjä. Ne, jotka kuvittelivat Barack Obaman muuttavan ihonvärinsä takia USA:n kenties Ruotsiakin tympeämmäksi sosiaalidemokratiaksi, ovat joutuneet pettymään syvästi. Obama on saman koneiston ratas kuin kaikki edeltäjänsäkin ja miksi ei olisi? Emme kai kuvittele, että ihmisen ihonvärillä olisi jotain merkitystä asian kannalta?
Vioistan huolimatta demokratian tuoma jatkuvuus on tässä maailman ajassa parempi kuin se, että vallankahvaan voi päätyä melko lailla kuka sattuu ja myös käyttämään melko laajaa valtaa. Suomessakin vallankahvaan voi päätyä aivan kuka sattuu, kuten nykyinen hallituksemme osoittaa, mutta demokratia karsinoi erinomaisesti kaikki vallankahvan käyttäjät eikä päästä heitä mellastamaan laitumille ja häiritsemään ihmisten elämää.
blog comments powered by Disqus