Suomi joutuu vaihteeksi oikeuteen autoverosta.

Tämä on juuri niitä asioita, miksi olen penännyt Suomeen rangaistuskorvauskäytäntöä julkiselle sektorille. Kaikki tiesivät, että vuonna 1995 tuontiautojen verotuskäytäntö oli monelta osin EU-oikeuden vastainen. Kaikki myös tiesivät, miten autovero pitäisi periä, jos se halutaan tehdä oikein. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Pieniä, kosmeettisia muutoksia on tehty, jotta prosessit saadaan keskeytymään ja alkamaan alusta ja voitettua näin aikaa, mutta miksi hemmetissä kukaan ei ole vastuussa siitä, että toimitaan järjestään lainvastaisesti? Kun samaa virhettä toistetaan huomautuksista huolimatta, voidaan tätä pitää jo eräänlaisena taparikollisuutena.

Nykyisessä tuontiautojen verokäytännössä on kaksi ongelmaa: ensimmäinen on se, että arvonlisäveroa peritään verosta. Niin ei saa tehdä. Tästä asiasta voidaan mennä oikeuteen häviämään juttu kuten ilmeisesti tapahtuu, mutta jos sen jälkeenkään käytäntöä ei muuteta, mitä kansalainen voi tehdä oikeutta saadakseen? Valittaa samaan EY-oikeuteen, joka taas muutaman vuoden kuluttua toteaa käytännön laittomaksi. Mutta kun mitään rangaistusseuraamusta valtiolle ja virkavastuulla laittomia päätöksiä tehtailevalle virkamiehelle ei ole eikä tule, kyse on pitkälti vain hyvästä tahdosta.

Toinen ongelma on se, että vero peritään joidenkin salaperäisten autokauppialta saatujen ohjehintojen perusteella eikä ostohinnan mukaan. Tämä käytäntöä on lähtökohtaisen hölmö, koska autokaupan etu on pitää tuonti pienenä ja näin vero mahdollisimman korkeana. Näin annetuilla vertailuhinnoilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ainoa oikea tapa periä autoveroa on joko määritellä se euroa per auto -muotoiseksi, jolloin ostohinnalla ei ole merkitystä, tai laskea prosenttimääräinen vero kuitilla osoitetusta ostohinnasta.

Jos jotain autokauppiailta saatuja hintoja käytetään, käytäntöä pitää muuttaa sen verran, että hinnan antaneelle autokauppiaalle syntyy velvollisuus lunastaa mikä hyvänsä kulkupeli antamallaan vertailuhinnalla.