Väärää lainkäyttöä

“tuomio tuli nuuskan luvattomasta maahantuonnista ja veropetoksesta”.

“tuomio tuli kavalluksesta, törkeästä petoksesta ja veropetoksesta”

“tuomio tuli laajamittaisesta kokaiinin maahantuonnista ja veropetoksesta”.

Kuulostaako tutulta? Minusta kuulostaa.

Aina kun häkki heilahtaa jostain syystä, yksi syytekohta ja tuomioon vaikuttanut asia on veropetos. Ja kun verorikoksissa on tuomioskaala Suomessa samaa luokkaa tai kovempi kuin törkeissä väkivaltarikoksissa, voidaan ajatella, että veropetoksen osuus koko kakusta on vähäistä suurempi.

En voi sanoa erityisemmin pitäväni tästä.

Oikeusvaltiossa on joitain periaatteita kuten esimerkiksi se, että kenenkään ei ole pakko ilmiantaa itseään eikä muutenkaan edistää mitenkään itsensä syyllistämistä. Tämä on kirjattu lakiin tiettyinä toimenpiteinä ja oikeuksina, mutta mielestäni tärkeää on ajatus kokonaisuutena. Ja tässä tapauksessa ajatus on hiukan kateissa.

Jotta veropetos voisi olla tällaisissa tapauksissa rangaistukseen vaikuttava asia, pitäisi olla joku metodi, jolla verot voi maksaa ilmiantamatta itseään. Nuuskalle on olemassa valmistevero, mutta koska sen tuonti kaupallisessa tarkoituksessa on kielletty, salakuljettaja ei voi käydä maksamassa näitä valmisteveroja ja vapautua tästä syytteen kohdasta. Huumekaupassa valmisteveroja ei edes ole joten niitä ei voi maksaakaan, mutta sekä huumekauppiaalle että huijarille kertyy tuloja, ja kun näistä ei ole maksettu tuloveroa, heilahtaakin häkki veropetoksesta.

Jos toisaalta huumeiden salakuljettaja kirjoittaa asianmukaisesti sivutuloihinsa muutaman miljoonan tuntemattomasta lähteestä saatua rahaa haluten maksaa siitä tuloverot, kuinkahan kauan kestää ennen kuin joku on ovella kysymässä, mistä tuo raha oikein on peräisin?

Kun veroja ei käytännössä voi maksaa mitenkään, on minun maallikon tulkintani se, että esimerkiksi huumeiden salakuljetusrikoksen on implisiittisesti sisällettävä ajatus siitä, että sitä kautta on saatu verottamatonta tuloa. Jolloin erikseen tuomion antaminen veropetoksesta on samasta asiasta tuomitsemista kahdesti, mikä ei kuulu minun käsitykseeni oikeusvaltiosta.

Jos tuomiot vaikkapa petoksista ja huumerikoksista ovat liian kevyitä itsessään, silloin tälle asialle on tehtävä jotakin. Mutta jos päärikosnimike on salakuljetus ja mitään mahdollisuuksia maksaa veroja ei käytännössä ole, veropetos ei voi enää tulla kyseeseen muuten kuin korkeintaan toissijaisena nimikkeenä siinä tapauksessa, että salakuljetuksesta ei tuomiota tule.
blog comments powered by Disqus