Jag är en liten undulat

Vuoden ensimmäiset ravut ovat tuulensuojassa. Viikon päästä niitä olisi vielä lisää tarjolla toisessa seurassa. Parinkin ulkomaanpellen suusta olen kuullut maininnan siitä, että Suomessa yksi parhaimmista jutuista on rapujuhlinta. Niissä on lupa olla hieman maistissa ilman, että ketään kiinnostaa, koska kaikki ovat juoneet snapsia jokseenkin samaa tahtia. Ravut nyt itsessään eivät ole mikään kaksinen herkku ja nysväyksen määrä syötävän määrään verrattuna on sangen runsas. Mutta snapsiaulujen laulaminen palkitsee. Rapujuhlissa kaikki ovat aina juhlatuulella ja -mielellä ja kukaan ei murjota tai ole muuten vain mörökölli.


Sopivia snapsilauluja löytyy teekkarilaulukirjoista ja internetistäkin. Helan går, Eino Leinon juomalaulu, Koskenkorvaa, Partasienivalssi, Undulaatti ja monet muut palautetaan aina mieleen suunnilleen tähän aikaan vuodesta. Rapujuhlien ainut suurempi vika on se, että ne menevät aina vähäistä suuremmaksi valvomiseksi.
blog comments powered by Disqus