Kuuntelin taas tuossa puolella korvalla kun jengi puhui elokuvista. Sellaisista epäoleellisista pikkuseikoista kuin näyttelijät tai juoni ei viitsinyt kukaan puhua mitään. Eikä edes hyvän ja huonon leffan välille eron tekevistä erikoistehosteista ja tisseistä.

Nykyään tuntuu siltä, että jos sanoo "elokuva", joku kysyy jotain epäkiinnostavaa pikseleistä, formaateista, äänikoodauksista ja muusta turhanaikaisesta. Hd-dvd, blu-ray, lossy-audio, xyzzy264, 720, 1420, full-hd, 25fps, foobar, 42, puppup. Ketään ei enää tunnu kiinnostavan, näkyykö ruudulta katsomisen arvoista ohjelmaa vaan menneen maailman atk-turaamisesta peräisin oleva pikselinihannointi on ottanut vallan. Jos pikseleitä on paljon ja äänikoodaus on oikea, kaikki on hirveän hyvin. Jos pikselin feng shui on väärässä asennossa ja mäiskinnän ääntä ei ole koodattu oikeaoppisella tavalla, mitään ei ole tehtävissä ja maailma on auttamatta joutumassa kohti kadotusta. Olen atk-fossiili ja minulle telkkari on aina ollut värkki, josta tulee ohjelmaa nappulaa painamalla ja/tai dvd-kiekon soittimeen laittamalla. Nykyään tämä tuntuu katoavalta kansanperinteeltä kun pikselien elämysrunkkaus nostaa rumaa päätään.

Matrix ei muutu hyväksi elokuvaksi, vaikka siihen lisäisi kuinka paljon pikseleitä, koska ne eivät tuo siihen puuttuva käsikirjoitusta ja juonta.