Antti Tanskanen julkisti jonkun maailmanpelastamispaperin, ja samanlaisia kuponkeja on julkaistu ympäri maailmaa. Niissä keskeisiä elementtejä ovat tukiaiset yrityksille. Ja näiden paperossien lisäksi yritykset ovat omaehtoisesti ryhtyneet ruinaamaan rahaa mikä milläkin perusteella.

Näiden ehdotusten riskejä ei sovi vähätellä eikä mielettömyyttä maisemoida.

Parhaassakin tapauksessa olemme rakentamassa tukiaishelvettiä, jossa yhteiskunta ottaa yritykset suojelukseensa ja ryhtyy äyskäröimään rahaa näille huomattavasti enemmän vuosittain kuin mitä käytetään keskeisiin tulonsiirtomomentteihin. Kun tukiaisten pää saadaan auki, sitä on vaikea enää saada solmituksi takaisin kiinni, kun tukiaiset muuttuvat saavutetuksi eduksi.

Suurempi ongelma on kuitenkin se, että näissä ehdotuksissa suositellaan tukien rajoittamista huonosti pärjääviin yrityksiin.

Tämä on ajatuksena puhdasoppisesti mieltä vailla. Jos yritys on hiutanut asiansa hyvin, eli tuotevalikoima on ajan tasalla, hinnat ovat oikeat, myynti tehokasta ja firman tase kunnossa mahdollistaen kysynnän pienet notkahtamiset, tukea ei tipu. Mutta jos myy sekundaa kalliilla ja on putsannut nousukaudella jokaisen irti lähtevän äyrin firmasta osinkoina ja laman tullen kauppa ei käy ja konkurssi häämöttää, maailmanpelastajat ovat lähdössä syytämään näille firmoille tukiaisia.

Näin hyvät firmat saavat rangaistuksen siitä, että ovat hoitaneet asiansa hyvin, ja huonot kilpailijat painavat tukiaisilla oikealta ohi ja pilaavat markkinat kun voivat ryhtyä polkemaan hintoja.

On tietysti ikävää kun työpaikkoja katoaa alta, mutta vielä ikävämpää on, että muutamme Suomen jonkunlaiseksi pohjoiseksi Ranskaksi, jossa kaikennäköinen elinkelvoton bisnes pidetään pystyssä tukiaisrahalla, vientiteollisuutta tuetaan valtavilla summilla ja tuotekehitystä myös. Tuloksena yrityskanta rämettyy joukoksi firmoja, jotka eivät enää tule omillaan toimeen eivätkä ole millään tavoin kilpailukykyisiä. Jos hyväksymme sen, että lama saa kaataa huonot firmat, luonnonvalinta pitää hyvät firmat pystyssä ja kun lama joskus loppuu, meillä on kilpailukykyinen yritysverkosto eikä pohjatonta tukiaisten kankkulan kaivoa.

Jos taas lähdemme siitä, että yritysten rasitteet ovat nyt kohtuuttomat, asialle pitää tehdä jotakin kautta linjan. Jos halutaan auttaa yrityksiä suoraan, voidaan esimerkiksi laskea työn sivukuluja kautta linjan, jolloin sekä hyvät että huonot yritykset hyötyvät emmekä riko markkinataloutta. Jos taas halutaan auttaa kotimarkkinayrityksiä kysynnän kautta, on laskettava tuloveroja, jotta ihmisillä on enemmän rahaa kulutettavaksi. Tukiaisten äyskäröiminen bisneksensä sössineille firmoille taas ei tee kumpaakaan, mutta markkinatalous menee mukavasti rikki ja sen korjaaminen myöhemmin on huomattavasti isompi ja tuskallisempi prosessi kuin rikkominen, mutta pakko tehdä kuitenkin jos haluamme pysyä kilpailukykyisinä.

Suomen kaltaisen pienen maan kannattaa toivoa, että kilpailijat lähtevät tukiaishelvettien tielle. Sillä kun lama joskus loppuu, näissä maissa on mahdottomasti huonokuntoisia yrityksiä, joita voi ostaa halvalla pois kuljeksimassa jos hömpän seassa on tervettäkin bisnestä.