Viharikoksista
22/12/10 14:03
Viharikosten määrä on lisääntynyt ja nyt suunnitellaan hieman orwellilta haiskahtavia toimia ongelman kitkemiseksi.
Poliisi tilastoi, että viharikoksia on kirjattu noin tuhat, nousua viime vuodesta 20%. Tyypillinen viharikos on kuulemma pahoinpitely ja tyypillinen tekijä 15-24 -vuotias suomalainen mies ja uhri samanikäinen toisen polven maahanmuuttaja.
Näin voi hyvin olla, mutta tästä pitää ottaa totena vain viharikosten määrä.
Viharikosten laatua ja luonnetta ei nimittäin nykyisin tilastoida oikein. Jos valkoinen pahoinpitelee ei-valkoisen, kyseessä on useimmiten viharikos. Jos ei-valkoinen pahoinpitelee tai raiskaa valkoisen, kyseessä ei useimmiten ole tilastoihin päätyvä viharikos, sillä enemmistön jäsenen on perin vaikeaa
tulla kohdelluksi viharikoksen uhrina. Ei mahdotonta mutta vaikeaa. Joukkotappelussa vain valkoisten osuus on viharikosta, muiden osuus ei ole. Jos Abdullah pöllii Jani-Petterin lompakon ja Jani-Petteri mottaa nyrkillä nenään, Abdullah on taskuvaras ja Jani-Petteri voi olla viharikollinen.
Kun vain valkoiset, etniset suomalaiset voivat ylipäätään tehtailla viharikoksia tilastointitavasta johtuen, on melko joutavaa analysoida, kuka viharikoksia oikein tekee.
Kiinnostavampi luku olisi vaikkapa nuorisoväkivalta yleisesti ja se, miten sitä esiintyy eri ihmisryhmien välillä. Jos nuorisoväkivalta on suuressa kasvussa tai se on muuttunut raaemmaksi, meillä on oikea ongelma, jolle pitää tehdä jotakin. Jos se on muotoa, jossa valkoiset mättävät vääränvärisiä ohikulkijoita, syynä on varmaankin useimmiten rasistinen motiivi ja tästä tiedosta on apua kun mietitään korjaavia toimenpiteitä.
Jos taas nuorisoväkivalta ei ole numeroina muuttunut oikeastaan miksikään ja ainut ero menneeseen on se, että satunnaisten jengitappelujen tai kadulla viikonloppuna muuten vain syntyneiden pikku rähinöiden osapuolet eivät enää olekaan vaikkapa asuinpaikan tai koulun perusteella syntyneitä klikkejä vaan ihonvärin, on lupa kysyä, onko mikään muu muuttunut kuin tilastointitapa.
Nuorison pikku kahakat voidaan tietysti ottaa kuinka vakavasti vain, mutta lopputulos ainakin menneen maailman nuorisoväkivallassa oli se, että vaikka lähiön X jengi vähän nahisteli lähiön Y jengin kanssa, kymmenen vuotta myöhemmin X:n ja Y:n asukit samassa työpaikassa tulevat mainiosti toimeen keskenään ja nauravat tuopin ääressä pentuna tehdyille hölmöyksille. Vihanpito siis lakkasi itsekseen ihmisten aikuistuessa eikä tarvittu mitään toimenpiteitä muuta kuin tapahtumiin puuttuminen ja syyllisten tuomitseminen.
Kimmo Kiljunen penää Suojelupoliisia selvittämään näitä rötöksiä. Mahtaakohan kuulua toimenkuvaan? Ei ennenkään suopoa näkynyt missään kun tehtailtiin sen ajan "viharikoksia" ja kiusattiin rillipäitä ja nörttejä eikä kukaan sitä paikalle olettanutkaan.
Kimmo Kiljunen ja Päivi Lipponen ovat tyyppiesimerkkejä sosiaaliämmistä, jotka näkevät kauheuksia kaikkialla. Päivi Lipponen ehti kirjoittaa muutaman hengen vaatineesta tamperelaisen pizzapajan tulipalosta ennen ensimmäistäkään faktaa, että kyse on rasistisesta viharikoksesta ja nyt tälle pitää saada stoppi. Lopulta paljastui, että pizzapajan pitäjä poltti omen pajansa ja kyseessä olikin vakuutuspetos eikä viharikos. Kiljunen on nyt vaatimassa rasismia kuriin sen takia, että on olemassa tilasto, joka tilastoi (melkein) kaiken valtaväestön vähemmistöjä vastaan suuntaaman rikollisuuden viharikoksiksi.
Liipasinsormi näyttää olevan todella herkässä ja ennen tarkempaa tutkimusta tai tilastojen taustojen selvittämistä roiskaistaan vakiolataus haulikolla johonkin suuntaan. Uhrina on aina joku sivullinen, useimmiten sananvapaus.
Viharikosten tilastointitapaa kannattaisi ainakin miettiä hetki ennen kuin sen perusteella tehdään kovin syvällistä analyysiä siitä, kuka oikein vihaa ketäkin. Määrää analysoitaessa on taas syytä katsoa, paljonko ulkomaalaisten määrä on lisääntynyt niissä ajan ja paikan kombinaatioissa, joissa rikoksia tapahtuu. Jos rötöksiä tapahtuu rautatieasemalla viikonloppuöinä ja ulkomaalaisten määrä on lisääntynyt noin 20 prosentilla, ei tilasto enää näytä kovin kummalliselta.
Veikkaan tosin yleiseen elämänkokemukseen vedoten, että jos myös “musta mottaa valkoista” -tyyppinen rikollisuus laitettaisiin lähes automaatilla viharikokseksi tilastoissa, Kiljunen huomaisi ensi vuonna viharikosten määrän peräti kaksinkertaistuneen ja tähän iljetykseen ei edes Suojelupoliisi enää riittäisi; tarvittaisiin runsaasti lisää sananvapautta rajoittavaa lainsäädäntöä, että valtaväestössä rehottava rikollisuus saataisiin kuriin. Vetoapua tulisi Päivi Lipposelta.
Jos joku keksii keinon vähentää rikoksia hukkaamatta perusvapauksia, tätä keinoa kannattaa hyödyntää aivan riippumatta siitä, minkä värisiä rosvot ja uhrit ovat. Rikolliset kuuluvat kuitenkin keskeisesti vapaaseen yhteiskuntaan, joten täysin rikosvapaata maailmaa ei kannata edes yrittää
tavoitella.
Kiljusen mukaan hallitus on valmistelemassa viharikoslainsäädäntöä, jolla "uhkailu, solvailu ja panettelu" katsottaisiin rangaistavaksi. Uhkailu, solvaus ja panettelu on tosin rangaistavaa jo nyt vaikka uhkailun kohde olisi valkoinenkin, joten tämä asia on kunnossa.
Orwellismiongelma tästä syntyy sen takia, että suunnitellussa lainsäädännössä kansanryhmille annetaan ihmisen ominaisuuksia. Ensimmäinen ongelma on se, että yhteisö voi syyllistyä tällaiseen rikokseen jonkun sen jäsenensä teon kautta. Ketä oikein syytetään ja kuka voidaan tuomita?
Toinen, suurempi ongelma on siinä, että erilaiset kunnianloukkauspykälät ulotettaisiin nyt myös kansanryhmiin. Väkivaltaan tai muuhun rikollisuuteen yksittäisiä tahoja tai kansanryhmiä vastaan yllyttäminen on ollut kiellettyä jo ennenkin. Nyt lisänä tulevat kunnianloukkausasiat.
Kunnianloukkauksessa on oleellista näyttää, että jonkun kunniaa on loukattu. Siksi se on nykyisessä lainsäädännössä asianomistajarikos ja kohdistuu tiettyyn ihmiseen ja jokaisen, jonka kunniaa on loukattu, on nostettava asiassa oma syyte vaikka teko olisi sama.
Miten näytetään, että kansanryhmän tai uskovaisten kunniaa on loukattu? Miten syytetty puolustautuu tällaista syytöstä vastaan oikeudessa? Riittääkö, että paikalle raahataan yksi suuren kansanryhmän edustaja, joka väittää olevansa nyt aivan romuna? Tarvitaanko gallup-kyselyjä ja tilastotietoa enemmistön kannan selvittämiseksi? Kuka määrittelee, ketkä kaikki loukkaantuneeseen ryhmään oikein kuuluvat? Jos tuomitaan vahingonkorvauksia, kuka saa rahat, vai joutuuko kristittyjen kunniaa loukannut pulittamaan viidelle miljoonalle tonnin kullekin?
Jos riittää, että esiin kaivetaan yksi loukkaantunut, estetään käytännössä kaikki mitään kuviteltavissa olevia kansanryhmiä paitsi valtaenemmmistöä vastaan kohdistuva kritiikki, sillä sadankin hengen poppoosta on löydettävissä joku, jonka kunniaa loukkaa aivan mikä vain. Avoimen keskustelun sijaan annamme sensorin vallan hulluille ja jokainen mielipiteitään julkisuudessa laukova joutuu tasapainoilemaan mielipiteineen tilassa, jossa pitää huolehtia siitä, että yksikään hullu ei suutu.
Jos taas kansanryhmien ja muiden kerhojen kunnianloukkaantumisen
aste selvitetään kerhojen puhemiehiltä, annamme näille kohtuuttomasti valtaa.
Minä en keksi tällaiselle lainsäädännölle mitään muuta tosiasiallista tarvetta kuin sen, että hyvää tarkoittavat hölmöt haluavat estää väärien mielipiteiden julkistamisen.
Sananvapaus, kuten muistamme, ei ole sitä, että saamme sanoa ääneen asioita, joita kaikki haluavat kuulla. Ei tällaista puhetta ole kukaan koskaan kieltämässä tai rajoittamassa, joten ei se tarvitse mitään lainsäädännön suojaakaan. Sananvapauden, joka toki ei ole rajoittamaton, ajatuksena on suojata niitä puheita, joita joku haluaisi kieltää tai joista joku suuttuu.
Kun maahanmuutto- ja uskontokeskustelut ovat politiikassa tapetilla on, melko ilmeistä, että tarkoituksena on yrittää nujertaa poliittisten opponenttien mahdollisuuksia omaa politiikkaansa tehdä.
Suunnitellun viharikoslainsäädännön perusteella nimittäin kaikennäköiset kärjistykset, vaikkakin vain otsikkotasolla, saattaisivat hyvin valua kiellettyjen listalle kun esimerkiksi kokonaista kansanryhmää ei saa kutsua millään pahalla sanalla tai assosioida mihinkään pahaan tai vaikkapa rikoksiin. Vaikka olisi faktojen perusteella totta, että kansan X edustajat tehtailevat 60% Helsingin raiskauksista, voisi olla kiellettyä otsikoida juttunsa "X:t ovat syyllisiä 60 prosenttiin raiskauksista", sillä tässähän syytetään koko kansaa tai kansanryhmää.
Kukaan ei tietenkään ole kieltämässä Päivi Lipposta syyttämästä suomalaisia väkivaltaisiksi rasisteiksi sillä perusteella, että yksi maahanmuuttaja polttaa vakuutusrahojen toivossa oman pizzapajansa ja tappaa muutaman ihmisen sivutuotteena.
Näin tavoite saavutetaan kun kärkevään, huomiota saavaan ja tunteisiin vetoavaan sävyyn saa kirjoittaa vain poliittisesti oikeaoppisia ajatuksia. Näennäisesti sananvapauteen ei puututtu ensinkään.
Poliisi tilastoi, että viharikoksia on kirjattu noin tuhat, nousua viime vuodesta 20%. Tyypillinen viharikos on kuulemma pahoinpitely ja tyypillinen tekijä 15-24 -vuotias suomalainen mies ja uhri samanikäinen toisen polven maahanmuuttaja.
Näin voi hyvin olla, mutta tästä pitää ottaa totena vain viharikosten määrä.
Viharikosten laatua ja luonnetta ei nimittäin nykyisin tilastoida oikein. Jos valkoinen pahoinpitelee ei-valkoisen, kyseessä on useimmiten viharikos. Jos ei-valkoinen pahoinpitelee tai raiskaa valkoisen, kyseessä ei useimmiten ole tilastoihin päätyvä viharikos, sillä enemmistön jäsenen on perin vaikeaa
Kun vain valkoiset, etniset suomalaiset voivat ylipäätään tehtailla viharikoksia tilastointitavasta johtuen, on melko joutavaa analysoida, kuka viharikoksia oikein tekee.
Kiinnostavampi luku olisi vaikkapa nuorisoväkivalta yleisesti ja se, miten sitä esiintyy eri ihmisryhmien välillä. Jos nuorisoväkivalta on suuressa kasvussa tai se on muuttunut raaemmaksi, meillä on oikea ongelma, jolle pitää tehdä jotakin. Jos se on muotoa, jossa valkoiset mättävät vääränvärisiä ohikulkijoita, syynä on varmaankin useimmiten rasistinen motiivi ja tästä tiedosta on apua kun mietitään korjaavia toimenpiteitä.
Jos taas nuorisoväkivalta ei ole numeroina muuttunut oikeastaan miksikään ja ainut ero menneeseen on se, että satunnaisten jengitappelujen tai kadulla viikonloppuna muuten vain syntyneiden pikku rähinöiden osapuolet eivät enää olekaan vaikkapa asuinpaikan tai koulun perusteella syntyneitä klikkejä vaan ihonvärin, on lupa kysyä, onko mikään muu muuttunut kuin tilastointitapa.
Nuorison pikku kahakat voidaan tietysti ottaa kuinka vakavasti vain, mutta lopputulos ainakin menneen maailman nuorisoväkivallassa oli se, että vaikka lähiön X jengi vähän nahisteli lähiön Y jengin kanssa, kymmenen vuotta myöhemmin X:n ja Y:n asukit samassa työpaikassa tulevat mainiosti toimeen keskenään ja nauravat tuopin ääressä pentuna tehdyille hölmöyksille. Vihanpito siis lakkasi itsekseen ihmisten aikuistuessa eikä tarvittu mitään toimenpiteitä muuta kuin tapahtumiin puuttuminen ja syyllisten tuomitseminen.
Kimmo Kiljunen penää Suojelupoliisia selvittämään näitä rötöksiä. Mahtaakohan kuulua toimenkuvaan? Ei ennenkään suopoa näkynyt missään kun tehtailtiin sen ajan "viharikoksia" ja kiusattiin rillipäitä ja nörttejä eikä kukaan sitä paikalle olettanutkaan.
Kimmo Kiljunen ja Päivi Lipponen ovat tyyppiesimerkkejä sosiaaliämmistä, jotka näkevät kauheuksia kaikkialla. Päivi Lipponen ehti kirjoittaa muutaman hengen vaatineesta tamperelaisen pizzapajan tulipalosta ennen ensimmäistäkään faktaa, että kyse on rasistisesta viharikoksesta ja nyt tälle pitää saada stoppi. Lopulta paljastui, että pizzapajan pitäjä poltti omen pajansa ja kyseessä olikin vakuutuspetos eikä viharikos. Kiljunen on nyt vaatimassa rasismia kuriin sen takia, että on olemassa tilasto, joka tilastoi (melkein) kaiken valtaväestön vähemmistöjä vastaan suuntaaman rikollisuuden viharikoksiksi.
Liipasinsormi näyttää olevan todella herkässä ja ennen tarkempaa tutkimusta tai tilastojen taustojen selvittämistä roiskaistaan vakiolataus haulikolla johonkin suuntaan. Uhrina on aina joku sivullinen, useimmiten sananvapaus.
Viharikosten tilastointitapaa kannattaisi ainakin miettiä hetki ennen kuin sen perusteella tehdään kovin syvällistä analyysiä siitä, kuka oikein vihaa ketäkin. Määrää analysoitaessa on taas syytä katsoa, paljonko ulkomaalaisten määrä on lisääntynyt niissä ajan ja paikan kombinaatioissa, joissa rikoksia tapahtuu. Jos rötöksiä tapahtuu rautatieasemalla viikonloppuöinä ja ulkomaalaisten määrä on lisääntynyt noin 20 prosentilla, ei tilasto enää näytä kovin kummalliselta.
Veikkaan tosin yleiseen elämänkokemukseen vedoten, että jos myös “musta mottaa valkoista” -tyyppinen rikollisuus laitettaisiin lähes automaatilla viharikokseksi tilastoissa, Kiljunen huomaisi ensi vuonna viharikosten määrän peräti kaksinkertaistuneen ja tähän iljetykseen ei edes Suojelupoliisi enää riittäisi; tarvittaisiin runsaasti lisää sananvapautta rajoittavaa lainsäädäntöä, että valtaväestössä rehottava rikollisuus saataisiin kuriin. Vetoapua tulisi Päivi Lipposelta.
Jos joku keksii keinon vähentää rikoksia hukkaamatta perusvapauksia, tätä keinoa kannattaa hyödyntää aivan riippumatta siitä, minkä värisiä rosvot ja uhrit ovat. Rikolliset kuuluvat kuitenkin keskeisesti vapaaseen yhteiskuntaan, joten täysin rikosvapaata maailmaa ei kannata edes yrittää
Kiljusen mukaan hallitus on valmistelemassa viharikoslainsäädäntöä, jolla "uhkailu, solvailu ja panettelu" katsottaisiin rangaistavaksi. Uhkailu, solvaus ja panettelu on tosin rangaistavaa jo nyt vaikka uhkailun kohde olisi valkoinenkin, joten tämä asia on kunnossa.
Orwellismiongelma tästä syntyy sen takia, että suunnitellussa lainsäädännössä kansanryhmille annetaan ihmisen ominaisuuksia. Ensimmäinen ongelma on se, että yhteisö voi syyllistyä tällaiseen rikokseen jonkun sen jäsenensä teon kautta. Ketä oikein syytetään ja kuka voidaan tuomita?
Toinen, suurempi ongelma on siinä, että erilaiset kunnianloukkauspykälät ulotettaisiin nyt myös kansanryhmiin. Väkivaltaan tai muuhun rikollisuuteen yksittäisiä tahoja tai kansanryhmiä vastaan yllyttäminen on ollut kiellettyä jo ennenkin. Nyt lisänä tulevat kunnianloukkausasiat.
Kunnianloukkauksessa on oleellista näyttää, että jonkun kunniaa on loukattu. Siksi se on nykyisessä lainsäädännössä asianomistajarikos ja kohdistuu tiettyyn ihmiseen ja jokaisen, jonka kunniaa on loukattu, on nostettava asiassa oma syyte vaikka teko olisi sama.
Miten näytetään, että kansanryhmän tai uskovaisten kunniaa on loukattu? Miten syytetty puolustautuu tällaista syytöstä vastaan oikeudessa? Riittääkö, että paikalle raahataan yksi suuren kansanryhmän edustaja, joka väittää olevansa nyt aivan romuna? Tarvitaanko gallup-kyselyjä ja tilastotietoa enemmistön kannan selvittämiseksi? Kuka määrittelee, ketkä kaikki loukkaantuneeseen ryhmään oikein kuuluvat? Jos tuomitaan vahingonkorvauksia, kuka saa rahat, vai joutuuko kristittyjen kunniaa loukannut pulittamaan viidelle miljoonalle tonnin kullekin?
Jos riittää, että esiin kaivetaan yksi loukkaantunut, estetään käytännössä kaikki mitään kuviteltavissa olevia kansanryhmiä paitsi valtaenemmmistöä vastaan kohdistuva kritiikki, sillä sadankin hengen poppoosta on löydettävissä joku, jonka kunniaa loukkaa aivan mikä vain. Avoimen keskustelun sijaan annamme sensorin vallan hulluille ja jokainen mielipiteitään julkisuudessa laukova joutuu tasapainoilemaan mielipiteineen tilassa, jossa pitää huolehtia siitä, että yksikään hullu ei suutu.
Jos taas kansanryhmien ja muiden kerhojen kunnianloukkaantumisen
Minä en keksi tällaiselle lainsäädännölle mitään muuta tosiasiallista tarvetta kuin sen, että hyvää tarkoittavat hölmöt haluavat estää väärien mielipiteiden julkistamisen.
Sananvapaus, kuten muistamme, ei ole sitä, että saamme sanoa ääneen asioita, joita kaikki haluavat kuulla. Ei tällaista puhetta ole kukaan koskaan kieltämässä tai rajoittamassa, joten ei se tarvitse mitään lainsäädännön suojaakaan. Sananvapauden, joka toki ei ole rajoittamaton, ajatuksena on suojata niitä puheita, joita joku haluaisi kieltää tai joista joku suuttuu.
Kun maahanmuutto- ja uskontokeskustelut ovat politiikassa tapetilla on, melko ilmeistä, että tarkoituksena on yrittää nujertaa poliittisten opponenttien mahdollisuuksia omaa politiikkaansa tehdä.
Suunnitellun viharikoslainsäädännön perusteella nimittäin kaikennäköiset kärjistykset, vaikkakin vain otsikkotasolla, saattaisivat hyvin valua kiellettyjen listalle kun esimerkiksi kokonaista kansanryhmää ei saa kutsua millään pahalla sanalla tai assosioida mihinkään pahaan tai vaikkapa rikoksiin. Vaikka olisi faktojen perusteella totta, että kansan X edustajat tehtailevat 60% Helsingin raiskauksista, voisi olla kiellettyä otsikoida juttunsa "X:t ovat syyllisiä 60 prosenttiin raiskauksista", sillä tässähän syytetään koko kansaa tai kansanryhmää.
Kukaan ei tietenkään ole kieltämässä Päivi Lipposta syyttämästä suomalaisia väkivaltaisiksi rasisteiksi sillä perusteella, että yksi maahanmuuttaja polttaa vakuutusrahojen toivossa oman pizzapajansa ja tappaa muutaman ihmisen sivutuotteena.
Näin tavoite saavutetaan kun kärkevään, huomiota saavaan ja tunteisiin vetoavaan sävyyn saa kirjoittaa vain poliittisesti oikeaoppisia ajatuksia. Näennäisesti sananvapauteen ei puututtu ensinkään.
blog comments powered by Disqus