Toinenkin kokoomuslainen hukkasi moponsa

Tuulikki Ukkola väläyttää hienoja asioita mietittäväksemme.

Ensinnäkin, oikeusistuimen epäileminen puolueelliseksi on aika kova väite ja se pitäisi todistaa muuten kuin toistamalla kolmasti Vanhasen oikeusavustajan nimeä. Toisekseen, jos hyväksymme Ukkolan viisaat sanat sellaisenaan, siinähän käytännössä kielletään poliitikkoa ja/tai julkisuuden henkilöä ajamasta asiaansa oikeusjärjestelmässä. Tämäkin vaatisi jonkunnäköisiä perusteluja miksi näin kuuluisi olla, sillä kyse on kaikille yhtäläisestä perusoikeudesta.

Tämä on sen sijaan täysin käsittämätön kohta: "Ukkolan mukaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan pitäisi tutkia se, valehteliko Vanhanen seurustelusuhteen aloittamistavasta kansalaisille." Mitä ihmeen tutkimista asiassa on, sillä tapahtumien kulku tuossa mieltäkääntävässä asiassa on nyt kaikkien tiedossa kuten myös se, että Vanhanen valehteli aluksi. Mutta entä sitten? Mikä mahtaa olla asian perustuslaillinen ulottuvuus kun kerran perustuslakivaliokunnan pitäisi jättää muut turhanpäiväiset asiat sikseen ja ryhtyä jahtaamaan Vanhasta.

Ja mikähän järki on tällaisessa vaalikauden alkupäähän ajoittuvassa hallituskumppania vastaan hyökkäämisessä? Tuulikki Ukkolan päätös loikata liberaaleista Kokoomukseen sen sijaan vaikutaisi paljastuvan oikeaksi, sillä tällaisessa ihmisten yksityiselämän kaunaisessa kyttäämisessä ja vaatimuksissa valjastaa valtiokoneisto jahtaamaan yhtä ihmistä ei ole liberalismin häivääkään.
blog comments powered by Disqus