Presidentinvaalien teemat
17/01/12 14:09
Kuten tuonne toisen kirjoitukseni kommenttiin kirjoitin johtaja RH:lle Paavo Lipposen presidentintiestä, presidentinvaaleissa huomaamme kaksi eri tasoa. Kampanjataso, joka keskittyy johonkin politiikan kysymyksiin, usein presidentin valtaoikeuksiin täysin kuulumattomista asioista. Yleisen mielipiteen ja kansalaiskeskustelun taso, joka nostaa esille jotakin, joka joko ratkaisee vaalit tai vaikuttaa ainakin merkittävästi vaalien asetelmaan ja lopputulokseen.
Poliittinen teema vaikuttaa lopputulokseen mielestäni vähemmän kuin tämä kansalaismielipideteema, mistä syystä poliittisia teemoja ehdokkaiden välillä on melko turhaa vertailla. Vain ajamalla jotain täydellisen järjetöntä tai pähkähullua saa poliittisen teemansa esille.
1982 vaaleissa teemana oli ei-kepu. Pesäeron tekeminen Kekkoseen NL:ää häiritsemättä. Koivisto valittiin vähin äänin ja todellinen keskustelu käytiin Ahti Karjalaisesta eikä presidentistä, pilaten Kepun ehdokkaan vähäisetkin mahdollisuudet.
1988 vaalien teema oli Kokoomus ja Suomen poliittinen linja. 80-luvun lopulle tultaessa Kokoomus oli alkanut rohkeammin vaatia tietä pois paitsiosta, idässä toisaalta jatkui takatalvi jatkuvien johtajavaihdosten takia. Vaalien todellinen teema oli se, miten estetään teoriassakin Kokoomuksen ehdokkaan nouseminen
presidentiksi, ja tähän liittyi kaikkea kulissien takaista kassakaappikähinää.
1994 vaalien teema oli “nyt nainen presidentiksi”, mikä ei toteutunut, mutta muutti vaalit hyvin toisennäköisiksi asetelmaltaan kuin kuviteltiin.
2000 vaalien teema oli “nyt nainen presidentiksi”, mikä toteutui, ja koska toteuma oli varsin itsestäänselvä, vaaleista tuli varsin tylsät.
2006 vaalien teema oli “punikki ja seitsemän kääpiötä”, jossa ei edes kuviteltu kenelläkään olleen mitään mahdollisuuksia Halosta vastaan, joten Niinistön melko hyvä loppukiri yllätti.
2012 vaalien teema tuntuisi olevan “nyt homo presidentiksi”. Voi olla, että tämäkään teema ei tällä kertaa toteudu, mutta yhä enemmän näyttäisi siltä, että se vaikuttaa ehdokkaiden järjestykseen Niinistön takana. Suurimpia kärsijöitä tässä ovat Arhinmäki ja Biaudet, joiden kuvitelluista kannattajista nyt osa menee Haaviston taakse. Toinen kärsijä on Timo Soini, joka lienee kuvitellut voivansa käydä presidentinvaalikampanjaa samassa hengessä kuin eduskuntavaalikampanjaa käytiin, määritellen itse teemat, joista julkisuudessa keskustellaan. Nyt kun näin ei käynytkään, Soini on kadonnut otsikoista nurkkaansa urputtamaan kaikesta “ei käy”, eikä hänen urputuksensa kiinnosta enää ketään.
Lipponenkin kärsii, koska ketään ei kiinnosta politiikka, mutta ei se ole presidentinvaaleissa kiinnostanut ikiaikoihin. Kuvittelemalla, että vaalit käytäisiin poliittisten teemojen ympärillä, osoittaa lähinnä vähäistä suurempaa pihalla olemista.
Sen sijaan voimme jäädä miettimään, mikä on 2018 vaalien teema. Toistuuko 1994-2000 -kuvio, jossa 2018 sopiva julkihomo voittaa kaikki mennen tullen lähes ilman vaaleja? Vai syntyykö uusi teema? Jos syntyy, mikä se voisi olla? Tässä on jotain ehdokkaita mietittäväksi:
Poliittinen teema vaikuttaa lopputulokseen mielestäni vähemmän kuin tämä kansalaismielipideteema, mistä syystä poliittisia teemoja ehdokkaiden välillä on melko turhaa vertailla. Vain ajamalla jotain täydellisen järjetöntä tai pähkähullua saa poliittisen teemansa esille.
1982 vaaleissa teemana oli ei-kepu. Pesäeron tekeminen Kekkoseen NL:ää häiritsemättä. Koivisto valittiin vähin äänin ja todellinen keskustelu käytiin Ahti Karjalaisesta eikä presidentistä, pilaten Kepun ehdokkaan vähäisetkin mahdollisuudet.
1988 vaalien teema oli Kokoomus ja Suomen poliittinen linja. 80-luvun lopulle tultaessa Kokoomus oli alkanut rohkeammin vaatia tietä pois paitsiosta, idässä toisaalta jatkui takatalvi jatkuvien johtajavaihdosten takia. Vaalien todellinen teema oli se, miten estetään teoriassakin Kokoomuksen ehdokkaan nouseminen
1994 vaalien teema oli “nyt nainen presidentiksi”, mikä ei toteutunut, mutta muutti vaalit hyvin toisennäköisiksi asetelmaltaan kuin kuviteltiin.
2000 vaalien teema oli “nyt nainen presidentiksi”, mikä toteutui, ja koska toteuma oli varsin itsestäänselvä, vaaleista tuli varsin tylsät.
2006 vaalien teema oli “punikki ja seitsemän kääpiötä”, jossa ei edes kuviteltu kenelläkään olleen mitään mahdollisuuksia Halosta vastaan, joten Niinistön melko hyvä loppukiri yllätti.
2012 vaalien teema tuntuisi olevan “nyt homo presidentiksi”. Voi olla, että tämäkään teema ei tällä kertaa toteudu, mutta yhä enemmän näyttäisi siltä, että se vaikuttaa ehdokkaiden järjestykseen Niinistön takana. Suurimpia kärsijöitä tässä ovat Arhinmäki ja Biaudet, joiden kuvitelluista kannattajista nyt osa menee Haaviston taakse. Toinen kärsijä on Timo Soini, joka lienee kuvitellut voivansa käydä presidentinvaalikampanjaa samassa hengessä kuin eduskuntavaalikampanjaa käytiin, määritellen itse teemat, joista julkisuudessa keskustellaan. Nyt kun näin ei käynytkään, Soini on kadonnut otsikoista nurkkaansa urputtamaan kaikesta “ei käy”, eikä hänen urputuksensa kiinnosta enää ketään.
Lipponenkin kärsii, koska ketään ei kiinnosta politiikka, mutta ei se ole presidentinvaaleissa kiinnostanut ikiaikoihin. Kuvittelemalla, että vaalit käytäisiin poliittisten teemojen ympärillä, osoittaa lähinnä vähäistä suurempaa pihalla olemista.
Sen sijaan voimme jäädä miettimään, mikä on 2018 vaalien teema. Toistuuko 1994-2000 -kuvio, jossa 2018 sopiva julkihomo voittaa kaikki mennen tullen lähes ilman vaaleja? Vai syntyykö uusi teema? Jos syntyy, mikä se voisi olla? Tässä on jotain ehdokkaita mietittäväksi:
- Alle 30-vuotias presidentiksi
- Politiikan ulkopuolinen kansalaisjärjestön edustaja presidentiksi
- Ruotsinkielinen presidentiksi
- Maakuntien mies vallankahvaan antamaan isän kädestä Helsingin herroille
blog comments powered by Disqus