Maailman muuttaminen ja mielenosoitukset

Lontoossa St Paulin katedraali joutui sulkemaan ovensa kun ulkopuolelle leiriytyneet mielenosoittajat alkoivat olla liikaa haitaksi. Huolimatta siitä, että kirkko oli alun alkaen ollut mukana kutsumassa mielenosoittajia juuri siihen kirkon ulkopuolelle. Joku kirkon visiiri sittemmin otti ja erosi hommastaan.

Jatkan tässä hieman löyhästi poliittisen vasemmiston kirjoituksen

ajatusten pohjalta.

Kuten Aku Ankan puhuva koira sanoisi: “Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä”. Kun elämme kovia aikoja, kuljemme mielissämme melko samanlaisia ajatuspolkuja kerrasta toiseen. Psykologit osaavat selittää asioita paremmin kuin minä, mutta ihmisten mielissä tuntuu ensin kovien aikojen lähestyessä vallitsevan toiveikkuus (“varmaan kaikki hyvä jatkuu tulevaisuuteenkin ja huonoilla ajoilla pelottelu on vain pelottelua”). Sen jälkeen kun ulostustuote osuu tuulettimeen, toivotaan kyseessä olevan vain pienen kuprun ja ensi viikolla kaikki on paremmin. Kun ei ole, alkaa syyllisten etsintä. Sitten muutosten vaatiminen ja lopuksi toivon menettäminen kun mikään ei tunnu auttavan, ja lopulta pahojen aikojen päättyminen tapahtuu ikään kuin vahingossa kun ihmiset ovat jo toivonsa heittäneet.

Nyt syyllisten etsintä on suoritettu. Maailmassa ei ole mitään niin mitätöntä asiaa tai aasimaista aasinsiltaa, ettei kaikista epäkohdista voitaisi syyttää pankkijärjestelmää ja tarkemmin ottaen pankkiireja, tarkemmin määrittelemättä, onko “pankkiiri” kuka hyvänsä pankissa töissä oleva vai joku osajoukko heistä. Syyllisten etsinnässä keskeistä on jakaa maailma hyviin ja pahoihin siten, että kaikki paha johtuu pahoista ihmisistä ja kukin pikku pioneeri edustaa itse mielestään hyvää ja aikaansaisi pelkkää hyvää kaikille jos häneltä kysyttäisiin.

Tämä on tietenkin pesunkestävä valhe. Pankkijärjestelmä ei ole kategorisesti paha ja vielä vähemmän kategorista pahaa edustaa pankin työntekijä tai mikään osajoukkokaan heistä. Rahoitusjärjestelmä on aikaansaanut maailmassa niin paljon enemmän hyvää kuin pahaa, että maailman ja historian mittapuulla erinomaisen vähäpätöisistä kupruista huolimatta Wall Streetin mielenosoittajien pitäisi kumartaa nöyrästi kontallaan banderollien heiluttamisen sijaan. Ilman rahoitusjärjestelmää nimittäin ei olisi edes päällystettyä katua, jolla he mieltään osoittavat. Olen melko varma, että meillä ei olisi mitään juuri feodalismia kehittyneempää sopimusyhteiskunnan muotoa ilman markkinataloutta ja siihen liittyvää rahoitusjärjestelmää, joka on mahdollistanut jaetun riskin ottamisen.

Ainakin valtaosa maailman keksinnöistä olisi jäänyt syntymättä, jos rahoituksen saaminen keksinnöille olisi ollut hankalampaa. Tämä olisi rajoittanut keksijöiksi vain rikkaat, jotka ovat rikkaita ennestään eivätkä valtaosin suuresti motivoituneita muuttamaan maailmaa. Sekä ne, joilla on tarpeeksi hyvät suhteet mesenaatteina toimiviin aatelisiin.

Syyllisten etsinnän eksaktiudella ei sinänsä ole kovin suurta merkitystä, sillä kyse on enemmänkin psykologisesta prosessista, jossa jokaisen pitää saada pestä kätensä pahoista teoista ja tuudittautua siihen uskoon, että edustaa itse hyvää. Tämäkin on tietysti pesunkestävä valhe, sillä markkinatalous ja sen rahoitusjärjestelmä eivät toimisi, jos ihmiset eivät käyttäisi sen tuotteita ja palveluja. Jos ihmiset viis veisaisivat siitä, mitä firmat kauppoihin syytävät ja asuisivat maakuopissa matoja syömässä

vaikka asuntolainaa tyrkytettäisiin luoliin niin paljon kuin suuaukoista sisään mahtuu, meillä ei olisi markkinataloutta eikä rahoitusjärjestelmää. Ongelmia meillä toki olisi, mutta ne olisivat eri paikoissa, kuten vaikkapa elinikäodotteessa.

Tässä mielessä ajatus siitä, että syyllisiä ovat ne muut, samalla kun itse olemme hyödyntäneet ensin negatiivisia reaalikorkoja, sitten halpaa lainarahaa ja halvalla lainarahalla keksittyjä asioita, on vähäistä suurempi itsepetos.

Nyt ollaan muutosten vaatimisen vaiheessa.

Muutosten vaatimista luonnehtii kuitenkin suuri sekavuus sekä kyvyttömyys nähdä kokonaisuuksia. Suurien bisneskeskusten keskustoissa on mielenosoittajia, mutta mitä he oikein vaativat? Jotain hyvää varmaan hyville ihmisille ja pahaa pahoille. Vai vaativatko he mitään konkreettista?

Suuret mielenosoitukset ovat voimakas työkalu, jolla rahvas voi pitää vallankahvan porsastelun kohtuullisena. Tämä nähtiin viimeksi arabimaissa. Mielenosoituksella pitää kuitenkin onnistuakseen olla selkeä tavoite. Pitää vaatia jotakin, joka voidaan toteuttaa melko kohtuullisessa ajassa. “Presidentin on erottava” on juuri tällainen selkeä vaatimus. Kaikki ymmärtävät mitä se tarkoittaa, vaatimus voidaan toteuttaa, toteuttaminen ei vaadi vuosien työtä ja meillä on selkeä kriteeristö evaluoida, onko tavoite saavutettu.

Nyt käynnissä olevat mielenosoitukset eivät täytä mitään näistä kriteereistä. Niillä on sekalainen joukko vaatimuksia, jotka eivät ole erityisen konkreettisia tai helppoja käsittää. Joku vaatii alas rahavaltaa. Joku vaatii käyttöön Tobin-veroa. Joku vaatii lisää veroja. Yksi parempaa sosiaaliturvaa. Mielenosoittajilla ei ole mitään yksittäistä vaatimusta vaan lähinnä vaatimus siitä, että jotain pitäisi muuttaa. Tässä tilanteessa mielenosoitus on hyödytön työväline, sillä se ei pakota ketään tekemään mitään eksatia ja vastaavasti kuka hyvänsä poliitikko tai yrityspomo voi sanoa kuunnelleensa mielenosoituksen sanomaa ja toteuttaneensa jonkun uudistuksen mielenosoittajien vaatimassa hengessä. Ei ole siis myöskään keinoa evaluoida, onko tavoitteet saavutettu vai ei ja parhaassakin tapauksessa uudistusten toteutus vie vuosia.

Monet tarttuvat kärkkäästi epämääräisten mielenosoitusten epämääräisiin vaatimuksiin ja ryhtyvät puffaamaan omaa vakioagendaansa jotenkin näihin tyytymättömiin nojaten. Puupäisimmät kommentit esimerkiksi vaativat jälleen lisää veroja hyvätuloisille aivan kuten aina ennenkin, mutta

nyt sillä perusteella, että pankkiireille pitää antaa oikein isän kädestä. Kun 99,942% maailman hyvätuloisista ei ole pankkiireja, tulemme kostaneeksi paremman tason tuotekehitysinsinööreille, lääkäreille ja myyntimiehille sen, että yksi pienehkö ammattikunta on mielestämme kovin plää.

Meillä on huomattavan konkreettisiakin ehdotuksia. Niitä löytyy poliittisesta vasemmistosta, mutta myös oikeistosta ja kerhoista, jotka eivät ole kumpaakaan. Nämä uudistajat ovat kuitenkin hajallaan ja leiriytyneet ideologiansa bunkkereihin perin juurin kauaksi toisistaan. Pienten muutosvoimien hajanaisuus takaa sen, ettei mitään näistä tarvitse kuunnella tai ottaa vakavasti. Tämän tietänevät mielenosoittajatkin, sillä mielenosoitusten ainoa konkreettinen anti tuntuu olevan syyllisyysaspektin korostaminen, mistä ei ole kenellekään mitään hyötyä. Ryhmähenki on haettava jostakin ja koska sitä ei voida löytää yhteisistä tavoitteista, se löydetään yhteisestä vihollisesta, ja lopulta vain lähdetään kotiin kun tulee talvi ja kylmä.

Jos haluamme muuttaa jotakin, muutosta haluavien on jotenkin löydettävä toisensa. Niistä olisi koottava jonkunnäköinen keskitie, jota useimmat voisivat kannattaa. Ääriainekset pitää karsia pois niin vasemmalta, oikealta kuin joogalentäjistäkin, sillä muuten touhu menee ääriaineksen nahisteluksi opillisista kysymyksistä. Itse olen oikeistolaisia ajatuksia edustavana yrittänyt viime aikoina lukea avoimesti poliittisen vasemmiston ajatuksia ja löytää sieltä mielessäni sellaisia, joita saattaisin kannattaa. Ja löytyyhän niitä kun niitä hieman etsii ja ymmärtää, että jotakin ajatusta voi kannattaa itsessään ilman, että kannattaa ajatuksen esittäneen koko tavoitelistaa tai edes arvomaailmaa.

Nyt ihmisten protesti näyttää monissa maissa kanavoituvan paikallisten peruskotimaalaisten tapaiseen pelleilyyn. Tämä ei muuta maailmaa mihinkään suuntaan eikä tuo maailmaan edes pahemmin uusia ajatuksia. Tämä aate kaikkialla elää nostalgiassa, eli näkee parhaiden päiviemme olevan takana päin ja tavoittelee epätoivoisesti kellon kääntämistä taaksepäin ymmärtämättä historiaa ensinkään. Tarvitsemme huomattavasti paremman muutosvoiman enkä suoraan sanoen usko sen löytyvän perinteisten puolueiden, korporaatioiden ja establishmenttien kätköistä. Niistä voidaan saada lopulta uusille ajatuksille hyviä kannattajia, tukijoita ja kätyreitä, mutta niillä ei ole juuri nyt motiivia muuttaa mitään kuten ei ollut feodalismin aatelistollakaan.

Nyt pitäisi nostaa perse mielenosoitusalueen mukulakiviltä ja ruveta tekemään jotakin. Yhdessä. Aivan liian moni kuitenkin on hämätty vain hillumaan mielenosoituksissa, sillä näin ikään kuin ostetaan ane ja kuvitellaan, että ollaan tehty jotakin. Mitään ei saavuteta, mutta koska on tehty jotakin, on siirretty pallo jollekin muulle, jonka nyt pitäisi tehdä jotakin.

Paljon hyödyllisempää olisi, jos jokainen mielenosoittaja kirjoittaisi viisi muutosvaatimusta perusteluineen ja laittaisi ne internettiin julkisesti nähtäville.

blog comments powered by Disqus