Itävalta teki sen taas.

Huolimatta Jörg Haiderin aiheuttamasta EU-mykkäkoulusta itävaltalaiset epatot eivät mitenkään opi äänestämään demareita tai maltillista oikeistoa. Erinäköiset “laitaoikeistoksi” Hesarin kutsumat pääosin ei maahanmuutolle -teemalla kampanjoineet puolueet porskuttavat jälleen ja perinteinen establishmentti rämpii.

Suhtautumisessa kuvaavaa on Helsingin Sanomien gallup-kysely, jossa kysytään, pelottaako tällaisten puolueiden nousu. Vastauksissa ei ole mitään kiinnostavaa mutta kysymyksenasettelussa on.

Minulle on aina uskoteltu kansanvallan ja edustuksellisen demokratian tarkoittavan sitä, että puolueita voi perustaa ja asiaansa ajaa ja vaalikarja voi sitten päättää ketä äänestää. Ilmeisesti kansanvalta EU:ssa tarkoittaa kuitenkin lähinnä sitä, että kansalla kuuluu olla oikeus äänestää vanhan komennon ja perinteisen poliittisen establishmentin puolesta, muiden asioiden äänestäminen saattaa jopa olla pelottavaa ja jos ei ole, pelkoa kuuluu lietsoa perinteistä vallankahvaa lähellä olevassa mediassa.

Ja tämä klikki sitten kävi paheksumassa viikonloppuna vaaleja Valko-Venäjällä kun siellä ei saanut harata vallankahvaa vastaan. Valko-Venäjän systeemi on tietyllä tapaa jopa rehellinen, koska se sementoi vanhan komennon jatkuvuuden täysin avoimesti.

Jos uudet puolueet nousevat tyhjästä ja keräävät yhdessä itselleen parlamentin suurimman ryhmän statuksen, meidän ei kuulu olla peloissamme, vaan kuunnella, mitä nämä ihmiset oikein tahtoivat vaaleissa sanoa. Mutta koska sodanjälkeisessä Euroopassa on pääosin eletty konsensuspolitiikan aikaa, jossa vakiintunut vallankahva pyörittää juttuja mielensä mukaan ja kansalle annetaan vain näennäinen mahdollisuus vaikuttaa kun valittavissa on vain erivärisiä sosialisteja, tämä 60 vuotta rakennettu establishmentti on jo ehtinyt parissa sukupolvessa kuvitella muuttuneensa perintöaateliksi.

Jos vaalitulos sivuutetaan, se on vieläkin selkeämpi seuraavissa vaaleissa. Kunnes sen sivuuttaminen ei enää onnistu mitenkään.

Ymmärtäisin, että meidän pelkotilojamme kysyttäisiin, jos jossain paikassa kolmasosa jengistä olisi käynyt viettämässä kristalliyötä tai pitkittämässä yötään puukoilla. Mutta jos vanhalle komennolle löytyy haastaja poliittisen järjestelmän ja parlamentarismin keinoin, silloin meidän ei tarvitse pelätä mitään.

Paitsi tietysti jos pelkäämme sitä, että äänestäjillä onkin jotain valtaa.