Lomalla on ollut aikaa miettiä, mitä olen oikein saavuttanut elämässäni. Olenko pärjännyt kohtuullisesti vai olenko luuseri?

Asia ei ole kovin helppo. Lienen nähnyt maailmaa ja sen eri kolkkia jonkunkin verran enemmän kuin valtaosa ikäisistäni. Se on tietysti yksi harrastus muiden joukossa eikä sen parempi tai huonompi kuin ne muut, mutta kun kerran olen tuon homman omakseni ottanut ja sitä ehtinyt kohtuullisesti harrastaa, pidän tältä osin itseäni jonkun sortin voittajana.

Töissä olen pärjännyt ilmeisesti myöskin kohtuullisesti enkä huolimatta nykyisestä välivaihteesta juurikaan pelkää, että rahat loppuisivat kesken tai että joutuisin paistamaan kebabia johonkin henkeni pitimiksi. Jotain löytyy aina, ja ilmeisesti teen myös jotain työpaikoilla oikein, koska asioita syntyy ja ihmiset pitävät minusta ja asiat eivät mene älyttömäksi riitelyksi ja kiukutteluksi.

Kavereitakin minulla on riittoisasti, mikä on hyvä ja piristävä asia. Osaa tapaan useammin, osaa harvemmin, mutta sillä ei ole suurempaa väliä.

Suuremmat epäonnistumiset taitavat liittyä naisasioihin. Sitä kuviota en ole koskaan oikein osannut ja homma ei ole varsinaisesti helpottunut iän myötä. Pari hyvää yritystä ei sitten kuitenkaan ollut tarpeeksi hyviä, ja muu on ollut toivotonta sähläämistä, jossa useimmin satutan itseni ja huonossa tapauksessa vielä jonkun muunkin. Kun joskus 20-vuotiaana ajattelin, että varmaan 25-vuotiaana on sitten perhettä ja lapsia tms, jouduin 25-vuotiaana toteamaan, että no ehkä 30-vuotiaana. 30-vuotiaana totesin, että kai nyt viimeistään 35-vuotiaana, ja 35 vuoden kohdalla en enää viitsinyt turhaan kiusata itseäni kuvittelemalla, että mitään tapahtuisi myöskään ennen kuin täytän 40.

Asia on tietysti yksittäinen mutta kohtuullisen iso. Itse en oikein osaa tehdä asialle mitään järkevää, ja kun nyt en varsinaisesti ole taivaan lahja maailman naisille, harva viitsii olla kovin aloitteellinenkaan.


Tästä pitäisi nyt sitten päättää. Olenhan minä itseeni tyytyväinen, mutta sitten kuitenkin jotain puuttuu.