Vuorokausirytmi
16/10/07 21:30
Olen tullut vuosien saatossa siihen tulokseen, että vuorokaudessa on tunti pari liian vähän.
Minulla on täydellistä tuskaa yrittää saada unta 16-17 tunnin valvomisellä, 20 tunnin kohdalla alkaa usein jo hiukan väsyttää. Nukun sitten mielelläni vajaat kahdeksan tuntia siihen päälle, mutta sitten valvottaa taas. Opiskeluaikana kun ei ollut oikeastaan mitään väliä sillä, mitä kello sanoo, huomasin näppärästi asian kun elin tuon oman aikatauluni mukaan muutaman vuoden. Joka päivä siirryin pari kolme tuntia eteenpäin. Kerran viikossa sitten menin nukkumaan aamuyhdeksältä kunhan olin käynyt muiden samassa rytmissä olevien kanssa Dipolin, Tapiola Gardenin tai Korpilammen aamiaispöydässä syömässä iltapalaa. Nykyisinkin huomaan viikonloppuisin, että perjantaina menen nukkumaan kolmen aikaan, nukun yhteentoista, lauantaina valvon neljään viiteen ja nukun kahteentoista ja sitten pitäisi taas heräillä maanantaiaamuna ihmisten aikaan ja yrittää saada sunnuntaina jotenkin unta.
Mutta ei voi auttaa. Yhteiskunnat toimivat aamuvirkkujen nysvärien aikataulun mukaan ja kun herättävä on kohtuuaikaisin, pitää yrittää väkisin nukkumista täysin kesken alkuillan ja siitä ei yleensä tule mitään. Ja 4-5 tunnen unien jälkeen olen vain kiukkuinen.

blog comments powered by Disqus