Hesari kertoo meille näin.

Onkohan tässä nyt vähän mopo hukkumaisillaan? Eivät numerot sinänsä aivan järkyttävän suuria ole, mutta kasvu kertoo meille siitä, että useampi näkee perusopetuksen ei-äidinkielellä jotenkin tarpeellisena asiana. Mikähän mahtaa olla asiassa totuus?

Suosituin ei-äidinkieli on englanti. Itse tiedän, että pieni harrastuneisuus kouluaikana ja koulun jälkeen riittää erinomaiseen englannin kielen taitoon, millaiseksi saatan omaani kutsua, vaikka kouluopetus saadaan äidinkielellä. Siinä sivussa tosin oppii myös äidinkielensä, mikä lienee ihmiselle ansio. Vastaavasti muista koulussa lukemistani kielistä en muista suurensuuria. Saksasta jotakin, mutta ruotsista en mitään. Tämä ei johdu siitä, ettei kouluopetus ollut ruotsiksi vaan siitä, etten ole käyttänyt tuota kieltä mihinkään sen jälkeen, ja kielitaito on unohtunut eikä kehittynyt.

Vieraan kielen opetus koulussa (=kielioppi ja perusteet) ja harrastuneisuus sen päälle tuottaa hyvän kielitaidon. Vieraskielinen opetus ja kielen unohtaminen sen jälkeen todennäköisesti ei. Mitä tässä siis yritetään oikein saavuttaa? Onko vanhemmilla kenties kuva siitä, että ulkomaankielellä annettava opetus on jotenkin hienompaa? Perusopetuksen erinäköisten huuhaa-varianssien palvonta on muutenkin saanut Suomessa naurettavia mittasuhteita. Sellaista opinahjoa kuin “lukio” ei enää tahdo löytää mistään, sillä kaikki lukiot ovat jotain ympäristökasvatuspainotteisia hevospoololukioita, ja nyt siis jo peruskoulukin pitää ryhtyä antamaan jotenkin painottaen tai peräti vieraalla kielellä, muuten lapsi ajautuu kadotukseen, koulukotiin ja vittuun, ja suunniteltu lääkärinura tyssää siihen ja jälkikasvu joutuu assalle myymään kukkaa henkensä pitimiksi.

Koulun tehtävä on vähimmillään opettaa ihmisille perustiedot ja -taidot. Jos se onnistuu oikein hyvin, se voi opettaa ihmisille ajattelua, lähdekritiikkiä ja muita sentapaisia asioita. Jos aika käytetään painottamalla kaikennäköistä harrastusluonteista hölynpölyä, näistä tavoitteista joudutaan tinkimään. Jos taas opetus ei edes ole oppilaan äidinkielellä, hukataan muutama vuosi siihen, että opitaan tuo opetuskieli niin hyvin, että voidaan ryhtyä opettamaan itse sisältöä.

Toinen minua mietityttänyt asia on se, mistä oikein saadaan näihin kaikkiin volapyykin kielisiin peruskouluihin äidinkielenään tuota kieltä puhuvia aineopettajia. Todennäköisesti harvinaisempien kielten opettajien löytäminen muualle kuin Helsinkiin on haasteellista jo sekin, ja ainakin minulla oli jo yläasteella aineopettajia eikä pelkästään kaikkia aineita opettavia luokanopettajia. Mistä siis tingitään Sumiaisten ranskankielisessä koulussa?

Opettaja on supisuomalainen, joka on tankannut hieman ranskaa ja puhuu tankeroa koulukkaille? Opettaja puhuu äidinkielenään ranskaa, mutta hänellä ei ole minkäännäköistä opettajan pätevyyttä? Opettaja puhuu äidinkielenään ranskaa ja on sinänsä opettaja, muttei tiedä erityisemmin biologiasta tai historiasta mitään sen enempää kuin muukaan maallikko, mutta opettaa näitä aineita silti?

Onko vieraan kielen palvonta jo ensisijainen juttu yleiseen opetuksen laatuun verrattuna? Kyllähän Suomessa asuu vieraskielisiä ja heitä varten tarvitaan kouluja, mutta kun suomalainen koululaitos on tutkitusti maailman parhaimmistoa, mikä pakko sitä on ehdoin tahdoin rikkoa keskittymällä siihen, että supisuomalaisille ryhdytään opettamaan vanhempien toiveiden mukaisesti asioita vieraalla kielellä? Kyllähän jotain kielikylpyjä tms. voidaan kokeilla ja muutenkin miettiä kielen opetusta uudelleen jos nykymetodi ei tuota hyviä tuloksia, mutta en minä sitä lähtisi äidinkielen kustannuksella tekemään.

Ylipäätään haluaisin ottaa jonkun verran takapakkia tässä huomattavan amerikkalaiselta muovikopiolta näyttävässä perusopetuksen hajauttamisessa. Kun Suomessa ei ole yksityiskouluja, pitää keksiä nousukasvanhemmille jotain muita keinoja, joilla voivat väittää oman mussukan saavan parempaa opetusta kuin naapurissa asuvan paskasakin häirikkökakaran. Tämä sinänsä vastenmielinen ja espoolaiselta haiskahtava asenne on kuitenkin vanhempien keskinäistä nokkapokkaa vähän kuin autonvarustelukilpakin, mutta jälkimmäisessä pelinappulaksi ei panna lapsia.

Amerikkalainen college-kulttuuri taas on sekin rantautunut, nimenomaan näiden erityislukioiden nousu on siitä osoitus. TV-sarjoissa college-vuodet ovat amerikkalaisen parasta aikaa ja se, mitä collegea käy, vaikuttaa siihen, tuleeko teinistä herra vai narri. Sen sijaan, että ajattelisimme, että suomalainen minkä hyvänsä lukion käynyt tietää enemmän kaikesta muusta paitsi amerikkalaisesta kirjallisuudesta kuin arvostetuimmankin collegen käyneet, yritämme keksiä, milä saisimme perusopetuksen jatkona olevan yleissivistävän koulutuksen sisälle kilvoittelun oppilaitosten välillä, eikä oppimistulosten.

Erityisesti Suomessa peruskoulun ja lukion valinta eivät määritä sitä, mitä ihmisestä tulee. Jatko-opiskelupaikka peruskoulun/lukion jälkeen sitä jo jonkun verran tekee, lähinnä siksi, että hankittu koulutus avaa ja rajoittaa alavalintaa. Sen sijaan sillä ei ole mitään väliä, opiskeleeko diplomi-insinööriksi Otaniemessä vai korpikorkeakoulussa. Eikä Suomessa menestyminen ja sivistyneeksi ihmiseksi kasvaminen ole edes kouluista kiinni. Kouluja käyneistä tulee luusereita ja kouluja käymättömistä menestyjiä, ja koulutus ei ole tae yleissivistyksestä eikä herrasmiesmäisistä käytöstavoista.

Vaikka koululaitos ei ole Suomessa kassakriisissä, nähdäkseni mitään ei voiteta sillä, että niukkoja resursseja jaetaan hölynpölyyn ja turhanaikaiseen ja väärässä paikassa tapahtuvaan kilvoitteluun, ja erinäköisen harrastustoiminnan rahoittamiseen siksi kun Amerikassakin tehdään niin, ja muuten meille nauretaan ulkomailla.