Kuten kirjoitettu on, Suomessa talous on varsin kuralla, ja talouskurimuksesta selvitäksemme pitäisi visioida uutta, ehdottaa rohkeasti uusia tapoja tehdä asioita, paljastaa rahanhaaskaus ja kiinnittää huomio vääristä toimintatavoista tai kulttuurista johtuvaan tehottomuuteen.

Erityisesti kaksi viimeistä ovat asioita, jotka kuuluisivat tiedotusvälineille. Ei byrokratia itseohjautuvasti totea tekevänsä tyhmiä asioita, eikä rahan ylimitoitettua ammentamista yhteiskuntasuhteet hyvin hoitaneille firmoille ja konsulttitaloille ainakaan Tietoenator paljasta.

Yleisellä tasolla Suomessa ongelmana on näissä asioissa se, että hallitukset ovat koalitioita ja lehdistö ei ole poliittisesti värittynyttä. Englannissa hallitus on yhden puolueen muodostama paitsi sota-aikaan, ja media on jakautunut kahden valtapuolueen välille ja Guardianiin, joka kertoo, kuinka monta peruskoulunopettajaa minkä hyvänsä julkisen hankkeen hinnalla voisi palkata vuodeksi. Tästä seuraa se, että ei-vallassa olevan puolueen lehdistö tonkii jatkuvasti kaikkia kasoja ja yrittää löytää sieltä kohu-uutisia korruptiosta, välistävedosta tai toistaitoisuudesta.

Suomessa valtamediat ovat Yle, HS+IS ja hieman vähäisempänä Iltalehti. Näistä Iltalehti on puoliavoimesti pro-kokoomus. Yle on poliittisessa valvonnassa, joten se käytännössä lähinnä tukee hallitusta eikä yritä avoimesti kampittaa sitä. HS:n rooli tuntuu olevan hieman samanlainen, eli se hymistelee vallankahvassa olijaa eikä ainakaan sitä aktiivisesti yritä nolata.

Jos asiat eivät yleisestikään ole olleet suorastaan mallillaan, viime ajat ovat olleet pohjanoteeraus.

Siinä, missä muualla hyödynnetään hallinnon julkisuusvelvoitetta ja vaaditaan esiin yleisesti kiinnostavia papereita ja sopimuksia, Suomessa keskitytään täydellisen epäkiinnostavaan Tiitisen listaan. Tiitisen listalla on sellaisia henkilöitä, joiden epäillään vakoilleen olemasta lakanneen valtion hyväksi joskus nuoruutensa hulluina vuosina. Tällä listalla on vain ja ainoastaan juoruarvoa. Se ei todista mitään, joten kuka hyvänsä voi kiistää asian vaikka nimi löytyykin listalta. Valtaosa listan nimistä on sitä paitsi jo eläkkeellä eikä heidän mustamaalaamisensa enää auta mitään ainakaan poliittisen kentän ravistelussa. Ja vaikka sieltä löytyisi joku kurantti nimi, hän voi aina sanoa olleensa 19-vuotiaana hieman hölmö, ja kansan syvät rivit ymmärtäisivät asian aivan mainiosti. Minäkin olen tehnyt hölmöjä asioita tuon ikäisenä.

Tiedotusvälineet tuntuvat pistävän poskettomasti paukkuja saadakseen käsiinsä juorun 40 vuoden takaa. Samaan aikaan valtio törsää holtittomammin kuin koskaan, mätää paljastuu poliittisesta koneistosta heti kun pintaa vähän rapsuttaa. Näiden pesäkkeiden pöyhintä olisi kiinnostavaa ja tuottaisi jotakin hyödyllistä tulevaisuuden Suomeen, jos korruptoitunut ja mätä osa poliittista kulttuuria saataisiin syrjään.

Mutta ei tunnu kiinnostavan.