Akava on ammatillisten keskusjärjestöjen surkein suo.

Riitaisan kerhon ydinongelma on siinä, että työmarkkinoiden oikea vihollislinja kulkee hyvin, hyvin vahvasti sen sisällä. Ei valtaosalle duunareita kapitalisti ole mikään vihollinen, jos ei kohta ystäväkään. Kapitalistia ei oikein enää edes tahdo olla olemassa siten kuin se perinteisesti ymmärretään.

Yksi hyvin vahva rintamalinja kulkee julkisen ja yksityisen sektorin työläisten välissä. Tämä ei tietysti ole ainoa rintamalinja, mutta on turhaa teeskennellä, ettei se siellä olisi, ja Akava kärsii tästä eniten. Itse olin Suomessa sellaisissa tehtävissä, että jos olisin johonkin liittoon liittynyt, Akava olisi ollut keskusjärjestö. Tämä oli ajatuksena minulle mahdoton, koska käytännössä kerho on julkisen sektorin edunvalvoja.

Ei minun viholliseni ollut Helsingin Pörssi vaan julkinen sektori, jonka monumentaalinen rahanhaaskauskoneisto tuotti maailman kolmanneksi korkeimman veroprosentin. En katsonut saavani tuolta aparaatilta sitä, mitä siitä jouduin maksamaan, ja olisin halunnut sinne voimaperäisen rationalisointiohjelman. Oman ostovoimani paraneminen sitä kautta, onko palkankorotus 2 vai 2,2 prosenttia, on marginaalinen. Se, onko veroprosentti 45 vai 25, olisi vaikuttanut niin paljon enemmän, että tämän pitäisi näkyä oikeasti liiton ohjelmassa. Se ei kuitenkaan voi siellä näkyä, koska kerhon sisällä vaikuttava Akava-JS on se häntä, joka koiraa heiluttaa.

Silloin Akava vastasi kaikkien vaatimuksiin vaatimalla, että veroja pitää alentaa kaikissa tuloluokissa mutta siten, ettei se vaikuta julkisen sektorin työllisyyteen. Tämä on tavoitteena mahdoton.

Se historiallisesta katsauksesta. Tänään Akava on taas ollut äänessä, ja se haluaa parantaa tällä kertaa perhevapaalta palaavien turvaa. Akavan mukaan irtisanomiset pitäisi kieltää ja lakisääteinen mahdollisuus palata entisiin työtehtäviin pitää saada toteutumaan käytännössä.

Vaatiahan aina saa.

Minusta tuntuu, että yksikään työnantaja ei jätä ottamatta hyvää työntekijää takaisin entisiin hommiinsa vain silkkaa pahansuopuuttaan. Sen sijaan työelämä muuttuu nykyään aika rivakasti, ja perhevapaat ovat pitkiä. Akavan tavoite on aivan ymmärrettävä ja keskeinen silloin, kun puhutaan henkilöstä, joka käyttää lakisääteisen äitiysloman ja tulee ilman mitään hoitovapaita takaisin töihin. Aikaa on kulunut niin vähän, että tilanteen pitää olla hyvin poikkeuksellinen, jos entistä työtehtävää ei enää olisi.

Tämähän ei ole kuitenkaan enää normi. Jos ollaan pari vuotta hoitovapaalla, hommataan toinen lapsi ja ollaan taas pari vuotta hoitovapaalla, aikaa onkin kulunut kuusi vuotta. Tässä ajassa firma on ehtinyt fuusioitua pariin otteeseen, lopettaa kymmenen yksikköä kokonaan, ulkoistaa toiset kymmenen ja perustaa viisi uutta toisiin tehtäviin.

Sanoisin yleiseen elämänkokemukseen vedoten, että tässä tilanteessa olisi poikkeuksellista, jos vanha työtehtävä olisi ylipäätään olemassa, varsinkaan Akavan valkokaulustöissä. Joku on palkattu "lomasijaiseksi" kuusi vuotta aikaisemmin, ja on nyt pätevöitynyt uuteen tehtävään ja uuteen organisaatioon tuon kuuden vuoden ajan. Hänen potkaisemisensa pois siksi, että viisi vuotta poissaollut haluaa takaisin tehtäviin, joita ei enää ole, olisi ratkaisuna kohtuuton. Oikea ratkaisu on etsiä lomalta palaavalle vastaavanlainen työpaikka uudessa organisaatiossa. Jos taas vanha yksikkö on lopetettu ja firmalla ei ole tarjota muita töitä irtisanottaville, irtisanomiset koskevat myös lomalta palaavia.

Pitkän perhevapaan jälkeen työhön palaamisessa on varmasti parannettavaa, mutta asiaa pitää lähestyä realismin lähtökohdista. Vapaat voivat olla vaikka kuinka pitkiä ja työelämän muutos nopeaa, joten kyse ei ole vain pienestä täydennyskoulutuksesta vaan kokonaan uuden yrityskulttuurin, kenties jopa uuden kielen opettelemisesta jos firma on välissä myyty ulkomaille. Käytännössä tavoitteeksi pitänee ottaa vanhan ansiotason säilyminen, eli jos lähti X rahaa kuussa tuottavasta hommasta, paluun jälkeen pitäisi saada X+kertyneet liittokorotukset. Tämän toteuttaminen on helpompaa ja järkevämpää kuin etsiä tehtävää, joka lopetettiin viisi vuotta sitten.

Akavalla ei näissä perhevapaa-asioissa muutenkaan ole puhtaita jauhoja pusseissaan, varsinkaan Akava-JS:llä. Edelleenkin taitaa olla normi, että opettajat palaavat äitiyslomilta ja hoitovapailta 1.6. "töihin" saamaan täyttä palkkaa, ja jatkavat hoitovapaata elokuun puolessavälissä kun pitäisi taas tehdä jotain. Tämän seuraus on se, että lomasijaiseksi palkattu saa potkut kesäkuun alussa ja hänet halutaan töihin taas elokuussa, mutta väliin napsahti ansiosidonnaiseenkin karenssi. Tähän opettajilla on tietysti oikeus, muttei tätä voi erityisen reiluna ja tasapuolisena pitää, kuten ei koko Akavan toimintaa.

Siksi siihen kuulumista kannattaakin välttää, ainakin siihen saakka, että julkisen sektorin ja yksityisen sektorin kerhot saadaan erilleen ja ei tarvitse enää teeskennellä, että niillä on kaikissa asioissa yhtenevät tavoitteet.