Suomalaisen alkoholipolitiikan mielenkiintoinen sivujuonne on alkoholibisneksen jatkuva, valheisiin perustuva mussutus. Toinen erityispiirre on se, että bisnes on parametroitu poskelleen erityisesti ravintola-alalla.

Minun ikäiseni muistavat hyvin, kun keskiolut maksoi joka kaupassa täsmälleen saman verran. Joskus oli kymmenen pennin ero paikasta riippuen kun joko Lapin kullalla oli kuljetuslisä ja muilla ei, tai päinvastoin. Kauppiaat ja panimoväki antoivat lausunnon kuussa, kaksi parhaassa, että oluen hinta on niin kallis kun olutvero on jonkun verran korkeampi kuin Euroopassa keskimäärin.

Kilpailuviranomaiset nukkuivat ruususen untaan, vaikka kyse oli ilmiselvästä kartellista niin kaljantekijöiden kuin kaupustelijoidenkin kesken. Kalliina pidetty olut sopi johonkin yhteiskunnalliseen agendaan, ja vapaan kilpailun puute ei tuntunut kiinnostavan ketään. Kaupustelijoiden rutiinivalheet uskottiin suosiolla, sillä Suomen veronkorotuksiin perustuva viinapolitiikka oli saanut kaikki uskomaan, että verotus todella on ongelma.

Kun Lidl sitten tuli Suomeen ja aloitti hintakilpailun oluella, "yhtään halvemmalla ei voi myydä tai takkiin tulee" -kookaupanväiskit pudottivat kaljan hintaa saman tien 40 prosentilla, ja eivät kaupat siitä konkurssiin ole menneet. Verolle ei tuossa yhteydessä tapahtunut mitään. Väite siitä, että olut oli kallista ja vakiohintaista verojen takia, ei siis pitänyt paikkaansa, vaan sillä selitettiin välistäveto ilman, että tiedotusvälineitä tai viranomaisia kiinnosti käräyttää ilmiselvää kartellia. Ravintola-ala mussutti, että konkurssi kohtaa, koska alkoholivero on niin korkea, että kotona juopottelu on halvempaa.

Alkoholiveroa laskettiin erityisesti viinojen osalta reippaasti kun Viro liittyi EU:hun ja Suomen "siirtymäaikasäännökset", jona aikana ei tapahtunut mitään siirtymää vaan ainoastaan maksimoitiin verotuloja viimeiseen päivään saakka, lopulta päättyivät.

Mitä tapahtui ravintoloissa? GT maksoi ennen veronalennusta kuusi euroa, veronalennuksen jälkeen 5,90. Tällä kertaa ravintola-ala jympsähti kameroiden eteen kertomaan meille, että GT:n hinnassa työvoimakulut, tilavuokrat ja kaikki muu paitsi se aikaisemmissa marinoissa niin sietämättömän korkeana pidetty alkoholivero ovat itse asiassa valtaosa hintaa, ja alkoholiveron osuus siirrettiin täysimääräisenä malarialääkkeen hintaan.

En tiedä, mikä oli totuus, mutta ainakin toinen väitteistä on selvä valhe. Ne voivat olla palturia molemmat, mutta totta ne eivät voi samanaikaisesti olla. Joko aikaisemmin kotijuopottelun ja ravintolajuopottelun suuri hintaero ei johtunut alkoholiverosta, tai sitten alkoholiveron alennuksia ei siirretty täysimääräisenä hintoihin.

Se historiallisesta katsauksesta.

Tänään on taas älähdetty ravintola-alalta. Nyt kuulemma alkoholipolitiikka (=veronkorotukset) suosii vain tuontia Virosta, ja ravintola-ala on ahdingossa kun kotona juopottelu on taas niin edullista.

Jösses mitä soopaa. Tietysti Virosta tuotu pullo on selvästi halvempi, mutta eipä niitä jokaisen kaapista löydy. Viro on aika kaukana monesta paikasta Suomessa, ja se kansanosa, joka oikeasti saattaisi olla ravintolapalvelujen kohderyhmää ylipäätään, ei hae pakettiautollista viinaa Virosta ja tissuttele sitä kotonaan aamusta iltaan. Tämä jengi asioi myös ja pääosin Alkossa.

Jos kerran 40% veronalennus on ravintoladrinkin hinnassa 10-20 senttiä, 10% veronkorotus on saman drinkin hinnassa alle viisi senttiä. Alkosta juomansa ostavan valtaenemmistön tapauksessa siis veronkorotus itse asiassa pienentää kalsarikännäyksen ja herrasmiesmäisen baarissa rypemisen välistä hintaeroa.

Näin siis teoriassa. Käytännössähän tulemme huomaamaan, että jos alkoholivero nousee 10%, drinkin hinta nousee lähes saman verran. Maagisesti tässä tapauksessa alkoholivero on taas se keskeinen asia, ja ravintolapomot marisevat takkiin tulevan, jos korotusta ei siirretä "täysimääräisenä" hintoihin.

Kun bisnekselle annetaan tilaisuus välistävetoon, se käyttää sen aivan varmasti, ja kukaan ei taaskaan huomaa mitään.

Suomalaisten ravintoloiden ja juottoloiden yleisongelma on se, että asiat hinnoitellaan kummallisella maitokaupasta tutulla mekanismilla: otetaan sisäänostohinta, kerrotaan se kolmella ja saadaan lopputuotteen hinta. Erityisesti tästä saavat nauttia hieman parempia viinejä juovat.

Englannissa viineissä tuntuu olevan puntamääräinen kate ainakin jostain minimirajasta ylöspäin. Shamppis, joka maksaa kaupassa 20 puntaa, irtoaa pubissa 25 punnalla. Dom perignon alle satasella. Suomessa ei halpaa shamppista saa varmasti alle 60 euron, satanenkaan ei ole aivan mahdoton hinta jostain bulkkikamasta.

Kun hinnoittelumekanismi on tämä, pienetkin muutokset kustannustasossa siirtyvät moninkertaisina loppuasiakashintoihin. Kyllähän tietysti voi valittaa siitä, että viinin veron nouseminen eurolla on paha kun asiakashinta nousee kolme tai neljä euroa, mutta nähdäkseni mikään ei estäisi nostamasta lopputuotteen hintaa eurolla, tai rassaamasta hieman läskiä pois hinnoista ja myymällä halvemmalla.

Kun ravintoloissa on tehty kaikki muu paitsi kalja ja talon viini sietämättömän kalliiksi riistävällä hinnoittelumallilla, ei kannata ihmetellä, jos jotain muuta juovat pysyvät kotonaan. Kalja on oikeastaan suhteessa vielä kalliimpaa, mutta kahdeksasta kuuden euron tuopista tulee mukavaan humalaan, samalla hinnalla saatavasta pullosta Erkin pikakivääriä ei oikein, ja lisäksi jälkimmäinen on pahaa.

Itsetutkiskelua kaivattaisiin, mutta sitä ei lie luvassa. Sen sijaan on luvassa lisää mihinkään perustumatonta mussutusta siitä, että alkoholivero on suomalaisen ravintola-alan loppu. Jos nykyiset kapakoitsijat eivät kykene korjaamaan bisnestensä sisäänrakennettua virhettä, niiden sietääkin poistua näyttämöltä. Tilalle saattaa tulla sellaisia, jotka osaavat kokeilla jotakin uutta sen sijaan, että he vain marisevat epärelevantista verotuksen tasosta.